Marko loikkaa Grand Thargeessa.

Grand Thargeen takamaastot olivat niin hiljaisessa kuosissa, että menimme sinne vielä uudestaankin. Edellisenä päivänä paikalliset kaverit olivat rakentaneet bäkkärille vaatimattoman hyppyrin, jossa tulee lentoa yli 30 metriä. Ja jotta kukaan ei olisi ominut heidän koko päivän työtään, nukkuivat tyypit yön teltassa hyppyrin vieressä. Reipasta, etten sanoisi.


Teltassa ei kuulemma tullut yöllä kylmä. Jed kiipeää vauhdinottoon.

Hyppyrihän oli sellainen komea bäkkärinokka, jollaisia näkee yleensä leffoissa. Oli hienoa nähdä, kuinka jätkät vetivät ilmoja ihan omaksi huvikseen, puhtaasta ilosta lautailua kohtaan. Se, että minä ja Marko sattuivat kuvaamaan, oli vain bonusta.


Jed ja ensimmäinen yritys. Nosegrab pysyi pitkään ja alastulo oli höyhenen kevyt.

Jenkeissä offarihiihdosta on tehty hirmu vaikeaa. On kaiken maailman naruja, ski patrolleja ja portteja, joiden läpi pitäisi alueille kulkea. Ja nimikin pitäisi aina silloin tällöin kertoa. Kommandokaksikko Antti ja Janne uhmasivat tätä käytäntöä ja menivät narun ali kohti omaa harjannetta. Kivan laskun saivat.


Antti lojottelee alaspäin.


Meille oli tiedossa hissilippuja Big Skyhin, joten keskiviikko alkoi reippaalla heräämisellä aamuneljän jälkeen. Toisilla meistä oli enemmän virtaa, toisilla jotain muuta vielä veressään. Lähtö onnistui joka tapauksessa.

Ajelimme Montanaan, monen elokuvan tapahtumaosavaltioon. Yllättäen matkalta ei ole kuvia, koska GMC:n takapenkillä oli mahdottoman mukava nukkua.

Big Sky on mieletön laskupaikka. Laaja, korkea, vuoristoinen, kivinen, metsäinen ja vähän luminenkin, muttei yhtään isoa kaupunkia lähellä. Viime kauden kiireisimpänä viikonloppuna kävijöitä oli 6 000 päivässä. Verbierissä tavallisen modernin hissin nostokapasiteetti on saman verran tunnissa.

Mahtava mesta, huomenna käymme vähän skinnailemassa.


Paikallista hirvenkuolaa.