Kuten monet ovat varmasti huomanneet, ei vuodatuksen hallinta toimi täydellisesti. Toivotaan, että ongelmat ratkeavat.

Suomessa on ollut mukavaa. Jos ei muuta 18 000 kilometrin etäisyys opettanut, niin lähipiirin arvostamista.

Tapasin reissullani erään sankarin, joka sanoi olevansa iloinen jo siitä, että saa joka aamu herätä ja huomata olevansa elossa. Iloiseksi hänet tekee kuulemma myös se, että hän voi nousta omin avuin sängystä ylös. Jatkaen, ettei tällaisesta päivästä voi muodostua huonoa.

Alkuun ajattelin, että kaveri taitaa olla pilvessä.

Toinen hänen teesinsä oli se, että hän arvostaa jokaista kohtaamista ihmisten kanssa. Kuinka jokaisesta tapaamisesta voi oppia, kuinka jokainen ihminen on omalla tavallaan hieno ja hyvä. Että pitäisi muistaa kiittää jokaisesta hetkestä, jonka saa viettää toisen lähellä, vuorovaikutuksessa.

Tässä vaiheessa kuuntelin jo tarkemmin. Sillä kieltämättä, harvoin itsekään on kiitollinen siitä, että saa elää niiden ihmisten kanssa, jotka ovat ympärillä.

Yksin reissatessani huomasin, että omia ajatuksia pitäisi saada purkaa omalla äidinkielellä, mieluiten jonkun tutun kanssa.Vaikka blogi on aina olemassa, ei tännekään ihan kaikkia aamuyön leimahduksia kehtaa kirjoitella. Sanonta "täytyy mennä kauas, että näkee lähelle" avautui itselleni matkan yötä taas uudesta näkökulmasta.