Tuntuu vieläkin uskomattomalta, että syksyllä alkaa opiskelut. Ihan jo siksi, että pitkästä aikaa on oikeasti motivaatiota opiskella, mutta myös siksi, etten vieläkään koe todeksi sitä, että kuvazurnalismin portit avautuivat omalla kohdallani.

Eräs kaverini vaihtoi täysin alaa, ja hänen uuteen ammattiinsa kuuluu parin vuoden koulutus. Olen sitä vähän toisinaan ihmetellyt, että miten niin kyseessä on elämänmuutos. Mutta nyt olen hiljalleen ymmärtänyt, että onhan se sitä. Elämä ja päivittäiset rutiinit vaihtuvat toisenlaisiksi.

Itselläni on vähän samankaltainen muutos edessä. Vaikka vaikealta se tuntuukin myöntää, niin olen luultavasti seuraavan talven pääosin Suomessa, koulussa. Se on iso muutos. Loppusyksyn pimeyden on yleensä kestänyt ajattelemalla sitä, että viimeistään tammikuussa pääsee kauas pois aurinkoon. Nyt sellaista pakoreittiä ei ole tiedossa. Huhti-toukokuussa sitten ehkä, mutta sekin on iso ehkä.

Toisaalta tekee ihan hyvää välillä hengähtää vähän ja pysähtyä - nyt puhun siis laskettelutouhuista. Olin jo aiemmin alkanut harkita, että pitäisiköhän joka tapauksessa vähentää hetkeksi laskettelua. Alkoi tuntua, että elämä pyörii välillä tahtomattakin vain laskemisen ympärillä. Jos haluaa ottaa muutaman kuukauden vuodessa vapaaksi, vaatii se aika suuria panostuksia väliajoilla. Ja kun hiljalleen haluaisi elää myös niillä väliajoilla.

Nyt on hyvää aikaa punnita monia asioita ja niiden tärkeysjärjestyksiä. Vaikka mihinpä ne vuoret tuolta katoavat.

Mutta mutta, olen yrittänyt hiljalleen kääntää omaa ajattelutapaanikin syksyä ja opintoja kohti. Se on, uskokaa tai älkää, iso muutos näin yksilötasolla. Vaikken ole Lappeenrannan koululla juuri ehtinyt hengailemaan, niin ainakin henkisesti olen ollut ainakin hitusen kauppatieteilijä. Tuntuu hassulta alkaa ajatella, että opiskelen viestintää, vielä tarkemmin kuvajournalismia. Eihän sellaista uskaltanut jokin aika sitten pohtia edes unelmissaan. Mutta ei se haittaa,  on varmasti kivaa olla välillä vähän aikaa paikoillaan. Viettää välivuotta kausilaisuudesta.


Kävin tässä männä aikoina Tampereella ilmoittautumassa koululle ja muuta vastaavaa. Ohessa tarinaa pokkarilla.


Hitto, olen juuri viikonlopun töissä. Olisi ollut aika teräksinen kattaus.


Ei isonkaan kaupungin torilla ole välttämättä hirveän vauhdikasta keskellä viikkoa.



Tampereella on hienoja rakennuksia. Tässä yksi.



Pitakebab on tuttu, mutta sämpyläkebu on varmaan paikallinen erikoisuus.



Hummus vielä mahtuu, mutta tämä schnitzel... Joku paikallinen erikoisuus tämäkin?



Kahden kuvan upea panoraama. Mutta asiaan. Jos minä olisin viisas kaupungin päättäjä, ja minulle annettaisiin mahdollisuus päättää, että mikä ravintola pistetään kylän parhaalle paikalle kosken varteen, niin en kyllä edes useamman korruptiomatkan jälkeen tarjoaisi spottia Rossolle.

Lisää aiheesta syssymmällä!