Aamu aukeni aurinkoisena, kuten sääennuste lupailikin. Lähdimme siis laskettelemaan.


Miku kävelee juomavesijärven ohi kohti hissiä.

Olimme ylhäällä jo rehellisesti ennen aamukymmentä. Eikös saman tien taivas vedä sitten pilveen. Reilut.

Noh, taivas näytti aika hassulta, joten otimme perusmestasta peruskuvan: laskija, mäki, taivas. Ihan jeez.


Miku mit telemarken.

Engeliä pidetään yleensä loivahkona pyydamestana, jossa ei niin sanottuja taageja settejä juurikaan ole. Monet varmaan arvaavat, että mihin tämä alustus on viemässä. Niin, onhan täällä näköjään tosi komeita kuruja ja laskuja. Niille täytyy vain haikkailla, suoraan hissiltä ei oikein pääse suorittamaan.

Yksi hauskannäköinen mäki löytyy ihan yhden perusrinteen vierestä. Parinkymmenen minuutin haikki, näyttää jyrkemmältä kuin onkaan, oli tiimimme tuomio. Miku siis kiipeämään ja mie etsimään edustavaa kuvauspaikkaa.


Se olikin vähän isompi. Miku kiipeää alhaalla vasemmahkolla.


Hehee, naurattaa kun katsoo tätä kuvaa. Oli se vähän jyrkempikin kuin olisi luullut, oli Mikun tuomio jälkikäteen. Nyt olisi cramponeista ollut ehkä hyötyä, vaikka ne ovatkin Niksi-kamaa.

Miku pääsi lopulta hieman pidemmän ajan kuin 20 minuutin kuluttua startista riittävän korkealle eli kutakuinkin lähes harjanteelle asti. Sitten ei muuta kuin alaspäin. Oli kuulemma surkeaa lunta. Sitä on huhujen mukaan tylsä hiihdellä jos on vähän jyrkempää...


Miku selvittää seinämää.


Hilppasen tsuumattuna, siellä se vääntää tellukäännöstä.

Harmittaa, kun aurinko oli pilvien takana. Olisi ollut siisti mesta hyvällä valolla - ja vähän paremmalla lumella.

Rinteen kautta kämpille. Nyt sataa vettä ja paistaa aurinko vuorotellen.