Tänään pubilla oli dirtbag sale, eli liikkeet ja yksityiset henkilöt myivät alakerrassa viime kauden kamoja edulliseen hintaan. Ostaminen on aina kivaa, mutta tällä kertaa nukuin koko myyntien ohi jo siksi, ettei lompakosta saati tililtä löydy yhtään ylimääräistä mihinkään kivaan. Turha edes kiusata itseään.

Illemmalla esiintyi lokaalien bändi Dicktators (törkeän hyvä nimi). Meininki oli kova ja suurin osa juhlijoista oli kausilaisia.

Sinällään on mukava tuntea suurin osa baarin ihmisistä, mutta toisaalta työnteko tuttujen seassa on harvinaisen syvää touhua. Kyynärpäitä ei voi oikein käyttää etenemiseen, koska noh... ei kavereita viitsi töniä. Humaltumisen taso on kuitenkin puolenyön jälkeen yleensä sen verran korkea, ettei tavallinen puhe auta. Yritä siinä sitten puoliterveenä huudella kohteliaisuuksia ja puskea vain kevyesti läpi.

---

Sveitsissä olen päässyt mukavasti samaan ajantilaan kuin Australiassa. Viikonpäivillä ei siis ole juurikaan väliä, ja jokainen päivä on vähän kuin sunnuntai ja ilta kuin lauantai. Pienessä kylässä piirit ovat pienet ja tuttuja näkee yleensä päivittäin. On suorastaan poikkeus, jos jotakuta suomalaista ei näe pariin päivään.

Luin joskus lehdestä, miten myymäläauton kuljettaja saattoi huolestua, jos joku tuttu ei ollut pysäkillä. Ihmettelin sitä silloin, mutta Verbierissä on vähän sama henki. Kavereista pidetään huolta.

Luultavasti tuo ajattomuus ja tiivis yhteydenpito tuttuihin pohjautuu siihen, että arkiasiat ovat aika vähissä. Suurin ongelma aamulla on se, lähteäkö mäkeen vai ei. Koska täällä ei tarvitse opiskella, ei mitään harjoitustöitä tarvitse vääntää iltamyöhällä. Yleensäkin arjen pienet murheet tuntuvat jääneen jonnekin Saksan moottoriteille. Ehtiihän sitä myöhemminkin.