iJouluaattona löysimme saunan, jossa kiukaalle sai heittää vettä. Hienoa hienoa. Ruotsalaisten pyörittämässä relaksanttikeskuksessa olisi saanut makailla kylpytakit päällä lavereille ja katsella undulaatteja, mutta jätimme sen osion väliin ja keskityimme olennaiseen.

Illalla marraskuussa kotoa asti roudatut sinappi ja luumuhillo otettiin käyttöön. Myös kuusi oli löytänyt tiensä monien vaiheiden jälkeen suomipoppoon kausikämpän pihalle. Illalla olisi ollut vielä bilettä, mutta jätin baarin väliin ja nautin hetken hiljaisuudesta.

Rauha ja hiljaisuus jäänee ensi kevääseen, sillä töitä piti puskea jo tänään joulupäivänä. Kiirettä riitti alusta loppuun ja samaa menoa on luvassa koko loppuviikolle. Kuulemma vuoden kiireisimmät kuusi päivää. Kukapa silloin haluaisi olla vapaalla? Varsinkin, kun jo nyt tupakansavu ja täyteen ladattu baari alkavat kyllästyttää. Noh, eihän täällä töitä varten olla, joten siinä sivussahan se menee.

Kelit suosivat tällä auringonpalvojia. Lunta ei näy ja rinteistä löytyy kiviä etsimättäkin. Siis ihan niistä merkityistä mäistä. En ole jaksanut seurata ennusteita sen tarkemmin. Lunta tulee kun on tullakseen.

Sekä aattona että tänään kävimme hiihtelemässä myös vähän off piste-hiihtoa. Tortinin turistikumpareikko oli helppo laskettava, koska suurimman osan kivistä näki ylhäältä. Pienemmän osan löysi sitten suksituntumalla. Ei vaan, puuteria puuteria, kuten kuvassa näkyy.

314008.jpg
Kuvassa vasemmalla Arskan olkapää, oikealla vähän kypärää.

Joulu on täällä siten mielenkiintoinen tapahtuma, että pohjoismaalaiset juhlivat aattoa ja britit itse päivää. Niinpä toivottelimme toisillemme jouluja vähän molempina päivinä. Brittien mukaan itse joulupäivää on parempi juhlia, koska aattoiltana nautitut juomat eivät tunnu joulun ihmeen ansiosta 25. päivän aamuna missään.

314011.jpg
Rock Garden kaipailee kuorrutusta.