Sveitsissä on tällä hetkellä samanlainen lumitilanne kuin Suomessa. Nurtsi näyttää vihertävän vielä Verbierin vuorilla yli 2 000 metrissä. Paikallisen hissiyhtiön sivuilta löytyvät näppärästi livekamerat, joiden näkymät ovat tällä hetkellä surkeat ja masentavat.

Viime kaudella suurin yllätys oli fakta, ettei Alpeillakaan sada jatkuvasti lunta. Tietty yli 3 000 metrin jäätiköillä on lunta ja jäätä aina, mutta rinteet saattoivat olla surkeammassa kunnossa kuin Rukalla huhtikuussa. Silti Verbier on epäkiitollinen paikka sen vuoksi, että sen edessä on Chamonix ja Mont Blancin massiivi. Yleensä parhaat pilvet jäävät vuorten sille puolen ja ainoastaan rippeet jaksavat meille asti.

Viime kaudella ensimmäiset kunnon sateet tulivat Verppariin vasta joulukuun 20. päivän tienoilla. Silloin tosin rinteisiin putosi yli puoli metriä lunta, joten kuulemma se korvasi parin viikon kärvistelyt.

Toisaalta lumettomuus on turvallisuustekijä. Nyt alkukaudesta, kun jaloissa on enemmän tahtoa kuin lihasta ja motoriikka paremmin hallussa näppäimistöllä kuin rinteissä, on ihan järkevää vedellä tykkilumella.
Muutaman viikon rinteenhinkkauksen jälkeen, sikäli kun se kunnon dumppi tulisi myös tänä vuonna, alkaa tatsi olla kohdillaan myös kunnon reittejä varten. Sen takia en ole jaksanut etukäteen hikoilla jalkakyykkyjen parissa salilla. Luonnollinen treeni himottaa tässä vaiheessa paljon enemmän.