Selasin kuluneen talven merkintöjä, eikä niitä kaikkia hienoimpia hetkiä saa millään kasattua kirjoituksiin. Päällimmäisenä ovat kaikki ne kavereiden kanssa vietetyt hetket ja retket.

Toiseksi mieleen tulee laskeminen. Hyviä laskupäiviä oli aivan yhtä monta kuin oli niitä laskupäiviäkin. On mahtavaa, että kroppa toimii niin hyvin, että saa viilettää mäkiä alas. Ja välillä hypätä kallioltakin ilman, että vakavia käy.

Ennen kauden alkua ajattelin, että mitäpä tästä jäisi kerrottavaa, kannattaako blogiakaan enää pitää. Mutta niin vain monenlaisia asioita ja tapahtumia on tullut eteen. Vaikka monia surullisiakin juttuja on tapahtunut, eivätkä läheskään kaikki ole tarkoituksella löytäneet tietään blogiin asti, olen onnellinen, ettei kukaan kaverini vammautunut loppuiäkseen, tai menehtynyt. Läheltä piti-tilanteita oli, mutta niin kai offareilla voi aina sattua jotakin, turha sitä jeesustella, kunhan ottaa opikseen muidenkin kuin omien kantapäiden osumista.

Vaikka ikäviä asioita sattui, lienee tärkeintä, että harrastaminen on mukavaa ja tuottaa iloa. Seuraavassa muutama hetki, joiden jälkeen hymyilytti.


Kaunein koskaan näkemäni auringonlasku tammikuussa.


Mt Gelelle haikkaaminen auringonlaskun aikaan.


The puuteripäivä, jolloin lunta oli... riittävästi.


Päivä Engelbergissä hyvässä seurassa.


Kuutamohaikki kuunpimennyksen aikaan.


Pari laskukuvaa, joihin olin itse ihan tyytyväinen.


Reissut Chamonixiin.



Kaverit tonttulakkeineen ja ihan- ja niin-sanoineen. Kuvaaja Miku.