
Parin päivän reipas työputki alkoi torstai-illan ripustuksilla. Perjantai alkoi heti aamusta päivystysvuorolla, kun pari kaapelivetoa piti siirtää kulkemaan kattoja pitkin. Illalla työt alkoivat keikan loppumisen jälkeen, ennen yhtätoista.

Keikalta saa yleensä muistoksi paidan. Sillä on myös käytännön merkitystä, sillä eriväriset paidat helpottavat purkuhommissa kiertuehenkilökuntaa, kun omat roudarit tunnistaa väristä. Iron Maiden jakoi kaikille mustat paidat, mutta teksti selässä ja rinnassa vaihtui tehtävän mukaan. Harvoin näkee tällaista panostusta.

Viimeiset ripustukset olivat maassa puoli kahden aikaan aamulla. Pikkubussilla Tampereelle. Ratinan stadionilla olimme neljän jälkeen.

Kello 6.06 heräsimme hyvin torkuttujen puolentoista tunnin unien jälkeen valmiina töihin.

Maailmalla on muutama iso firma, jotka välittävät kiertuehenkilökuntaa isoille kiertueille. Mr. Excellent (oikea nimi ei juuri nyt muistissa) vastaa valoista ja muista sellaisista systeemeistä. Herran mielestä kaikki on excellent tai brilliant. Ellei sitten those fucking twats don´t understand anything! Kiertänyt jo 1970-luvun alkupuolelta.

Alumiininen lava tuli Ruotsista. Kevyt ja mukava, mutta ei kestä yhtä paljon kuin valurautaiset (tms.) lavat, joita Helsingissä käytetään. Eipä sillä, aamulla alumiinikin tuntuu kädessä hyvältä, kun sitä puristamalla saa köyden käytöstä turvonneet sormet taas toimimaan.

Päivällä nukuimme muutaman tunnin, kiitos Epulle saunasta ja majapaikasta.

Roll over tarkoittaa sitä, että rakenteita jäädään purkamaan yöllä keikan loputtua. Aika maaginen fiilis, varsinkin parin kokiksen ja energiajuomatölkin jälkeen. Vaikka mieluummin sitä yöllä nukkuisi, niin olihan se siistiä nähdä auringonlasku ja -nousu sekä öiset lokkiparvet stadionilla.

Kun lava oli laskettu, tornit katkottu, kattopressu vedetty alas ja kiinnityspinnejä hakattu auki n. 100 kappaletta, oli aika lopettaa työnteko. Kello 7.30 olimme vapaita lähtemään. Kuten eräs vanha kettu sanoi, vapautuskäskyn kuultuaan ei kannata enää taakseen katsella. Saunan ja hotelliaamiaisen kautta kotimatkalle ja nukkumaan.
Niin, keikalle en jaksanut tai ehtinyt. Onneksi Iron Maiden lähtee huhujen mukaan areenakiertueelle jo ensi vuonna. Silloin viimeistään. Ellei elokuussa sitten Unkarissa...
Kommentit