Nuorina poikina treenasimme paljon yhdellä suksella laskua, pienissä mäissä kun tekemisen mahdollisuudet olivat aika rajalliset.

Täällä alkukauden offarilaskut ovat suhteellisen riskialttiita, koska lumipohjat ovat olemattomat: kiviä voi löytyä oletettujen ruohokenttienkin alta.

Eilen vetelimme taas yhtä reittiä, jossa oli kohtuullisen paljon kiviä. Eihän siinä sinällään mitään, niiden paikat näkee aika hyvin, ja jos tarpeeksi hissukseen laskee eikä paina suksilla liikaa, pystyy periaatteessa koko mäen laskemaan alas ilman kiville ajoja.

Noh, eikös sitä sitten pitänyt ottaa vähän lisää vauhtia ja vetäistä viimeisetkin käännökset omalla linjalla. Kuului vain hiljainen naps, kun toinen suksi jäi matkalle. Huomasin hiihteleväni yhdellä suksella keskellä kivikkoa. Pystyssä pysyttiin, en vieläkään ymmärrä miten, koska tavallisesti toisen suksen irrotessa ilmalento alkaa heti samalla sekunnilla. Noh, tuurilla ne laivatkin seilaa.