LTY:n kauppatieteiden Kyylef-lehti ilmestyi taas, mukana kirjoittamani kolumni.
Vaikka Verbier on hieno hiihtokeskus, ovat monet asiat Suomessa huomattavasti paremmin.
Suomesta saa grilliruokaa yöllä. Verbierissä sen paremmin kuin monesta muustakaan kaupungista sellaista luukkua ei ole, josta voisi tilata makkaraperunat alkuillan jälkeen. Ok, leipomot myyvät suklaakroissantteja ikkunan kautta jo kahden aikaan aamulla, mutta kuka haluaa vetää pullaa keskellä yötä?
Verbierissä kaupat ja virastot ovat siestalla puolesta päivästä iltapäivälle kolme tuntia, eli ruokakauppaan ei pääse kuin aamulla tai myöhään iltapäivällä. Ruokakaupat menevät jo seitsemältä kiinni. Saa ihmettelemään, että milloin sveitsiläiset itse käyvät kaupassa, jos he ovat päivän töissä ja siestan aikaan on ainoa vapaa hetki.
Sveitsissä junat liikkuvat sekuntien tarkkuudella, mutta hinnat ovat sen mukaisia. Verbier-Zûrich eli Lappeenranta – Helsinki ja vähän päälle kustantaa 60 euroa, suuntaansa. Konnarille on turha tuputtaa vanhaa tai uutta opiskelijakorttia, koska sillä ei saa mitään alennusta. Toki kaikenlaisia alennuskortteja on olemassa, mutta ne maksavat niin paljon, ettei muutaman kerran kaudessa junailevalle niistä ole vastaavaa hyötyä.
Sveitsi tunnetaan kalliina maana. Eipä sitä käy kieltäminen, sillä kaikki elintarvikkeet halpismehusta jauhelihaan ovat reilusti kalliimpia kuin Suomessa. Kebabia ei Verbieristä edes saa. Lähin rullakebu löytyy 30 kilometrin päästä Martignyn metropolista. Se maksaa seitsemän euroa.
Rahalla ei aina saa hyvää. Sen näkee verbieriläisessä rakennuskannassa. Direktiivien mukaisesti talojen yläosat on verhottu feikkihirrellä, alle on jätetty betonirunko. Toisin sanoen talvella on kylmä, koska betoni ei ole kovin hyvä eriste. LOAS:n tuplaikkunoita ja suoria lattioita tulee usein ikävä, kun patteri höökää ikkunan vieressä lämpöään kaltevalle, isoja rakoja täynnä olevalle puulattialle.
Kaikkien edellä olevien puutteiden päälle voitaisiin lisätä vielä vääränkokoiset täkit ja pussilakanat, huonolaatuiset tyynyt sekä sveitsinranskalaisten halun kääntää keskustelu englanniksi heti, kun he huomaavat puhekumppanin olevan ulkkari, mutta karkkihyllyllä tulee raja vastaan.
Täällä ei selvästikään pidetä suomalaiseen makuun sopivista, pehmeistä mutta silti pureskeltavista karkeista. Vastaan tulee vain joko Haribon löysiä, pehmeitä ja sitkeitä viinikumituskia tai paikallisten neonvärisiä lisäainepommeja. Karkkinarkkarille tällaiset asiat ovat paljon olennaisempia kuin bissen hinta häppäreillä tai vessan kaksi hanaa, kylmä ja kuuma erikseen. Onneksi lento Suomeen on jo varattu.
ARTTU MUUKKONEN
Kirjoittaja on toisen välivuoden kauppatieteilijä.
Kommentit