Juuri nyt olen tyytyväinen. Kolmen viikon työputki on takana. Sitä se teettää, kun ei osaa sanoa ei. Ahertaa sekä viikot että viikonloput (lukuunottamatta yhtä päivää) läpeensä.

Fyysisellä puolella vaurioiksi voisi laskea silmäpussit ja entisestään löystynyt olemus, henkisellä puolella käytiinkin aika syvällä. Kai se unettomuus ja stressi jostakin kertovat. En suosittele överitöitä kenellekään, varsinkaan tässä vaiheessa vuotta.

Tai no jaa, nythän sitä juuri kannattaa painaa, kun talven reissut kolkuttelevat ovella. Mitä sitä kesällä huhkimaan. Hmm. No, joka tapauksessa.


Vaan olihan tuossa päivätyössä hyviäkin hetkiä. Toimittajana juttukeikat ovat aina arvoituksia. Enpä arvannut uutispäällikön soitellessa, että seuraavalla viikolla istuisin kalastusoppaan kyydissä kokeilemassa, josko lohi tai taimen haluaisi syödä rautaa nyt, kun vesi on sopivan viileää.

Siinä minä istuin, veneessä katsellen hyistä Saimaata. Ohessa kuvia, jotka eivät menneet lehteen asti. Lienevät sitten Etelä-Saimaan omaisuutta.


Opas eli Kari Porevirta tekee siimalle jotakin.


Maisema Saimaalla, kun aurinko paistaa takana ja etummaiset saaret jäävät varjoon.


Allekirjoittanut, suuri kalamies, valmiina väsyttämään taimenia.


Uistellessa käytetään levittäjää eli plaanaria, jolla siimat saadaan leveälle. Keltaiset systeemit ovat sellaisia systeemeitä, jotka laukeavat jos kala haukkaa ja siima irtoaa plaanarista.


Pari vapaa oli takiloilla syvissä vesissä.


Kotia kohti, eiköhän se ollut siinä.


Kalaa ei tullut, juttu kylläkin. Eipähän tarvinnut istua toimituksessa.

---
Huomasin kuvia ladatessani, ettei blogissani julkaistu loka-marraskuussa yhden yhtä kuvaa. Aikamoista. Onhan niitä kuvia räpsitty, mutta vähän eri käyttötarkoituksiin. Mikä on tietysti oman tulevaisuuden kannalta ihan hyvä asia.

Onnittelut muuten kaikille niille, jotka ovat jo reissussa, kuten Leena, Simo ja Aksu. St Anton, Engelberg, Whistler. Lurjukset.