Nyt, kun viimeisetkin lasketteluun liittyvät kuvat on tehty ja lähetetty tältä kaudelta eteenpäin, voisin tehdä yhteenvedon kaudesta myös näin puoliammatillisesta näkökulmasta.

Ostin viime syksynä lainarahoituksella järjestelmäkameran ja linssejä, jotta voisin ottaa parempia kuvia. ja jotta voisin kuvittaa omat juttuni. Nyt voin sanoa, että sijoitus kannatti.

Ensimmäiset lasku- ja fiiliskuvat napsin Kashmirissa. Kannatti olla ahkerana, sillä juttuja ja kuvia sain myytyä kolmeen eri lehteen. Yhteen vähän pienemmän, toiseen vähän isomman, kolmanteen reilun satsin.

Juttujen myymistä tärkeämpiä asioita olivat solmitut kontaktit ja yhteydet. Nyt jatko on vain itsestäni kiinni, kun esittelyt on tehty. Toki kirjoittaminen auttoi, mutta ilman hyviä kuvia olisi hankala myydä vetävääkään tekstiä. Varsinkin, jos kameralla ei voisi tallentaa raw-muotoon.

Laskukuvien markkinointi ja saaminen eri laskulehtiin selviää vasta ensi syksyn ja talven aikana, joten niistä en voi hirveästi vielä sanoa, että menikö mikään läpi. Sen tiedän, että yhteen jenkkilehteen sain pari laskukuvaa Kashmirista, kun eräs siellä tapaamani tyyppi teki jutun, mutta hänellä ei ollut fiiliskuvien lisäksi juurikaan laskukuvia. Miulla niitä onneksi oli, joten sinne upposi.

Muuten laskukuvien kanssa täytyy edetä cd kerrallaan. Monella laskulehdellä on valmiit ohjeet kuvaajille, jotka eivät ole suoraan heidän listoillaan. Eli kuvat levylle ja postiin. Sitten odotellaan. Kokeneempien mukaan odotus saattaa olla yhtä pitkä kuin Lahden amk:n ovien avautuminen, eli vuosia. Mutta aina kannattaa tietysti yrittää.

Pidän itseäni tällä hetkellä onnekkaana: talven ansiosta kamera siirtyy omistukseeni, eli mielestäni laina todellakin kannatti. Ja kun kuvien ja yhteyksien ohella talvelta kertyi taas pari hyvää käännöstä, niin kyllä tässä voi taas alkaa suunnitella seuraavaa sesonkia.

Mutta ei sillä, ei tässä niin suurta zurnalistia vielä olla, että voisi ihan pelkillä palkkioilla lähteä kesään; duunit ovat kutsuneet jo Suomeen saapumisesta lähtien.

Ohessa vielä pari kuvaa arkistoista, jotka eivät syystä tai toisesta näkyneet Gulmarg-postauksissa:

1572642.jpg
Paikallinen soldier valvoi, kun Antti ja lokaali auttoivat Sebaa aidan päälle.

1572643.jpg
Jarno shoppailee Drangin kioskilla.

1572645.jpg
Punahousuinen mies oli paikallisoppaamme veli. Vieressä veljen ystävä.

1572641.jpg
Ei pronografiaa siis meidän vakionettimestassa Srinagarissa.

Seuraavassa postauksessa jotain kesäisempää.