Verbier-visiitti huipentui laskupäivään. Aurinko paistoi kirkkaan heti kun heräsimme, joten ei muuta kuin kamat niskaan ja menoksi. Brusonissa olimme jo puoli yhden aikaan iltapäivällä.

Saimme jostakin kumman syystä hissiliput erityisen hyvään hintaan. Ilmeisesti Chamonixin legendaarinen kausikortti auttoi. Noh, lähdimme sitten skinnailemaan mestoille, jotka ovat tähän mennessä jääneet valloittamatta.


Miku skinnailee.

Koko kylän puheenaihe tuntuu olevan lumi. Uutta ei ole satanut kolmeen viikkoon. Ilmeisesti alkukausi on ollut todella hyvä, koska kyllä sitä valkoista kamaa tuntui olevan ihan ympäri vuoria, alinta laaksoa ja eteläseiniä lukuunottamatta. Ei sillä, että se olisi ollut joka paikassa täydellistä puuteria, jos edes pehmeää lunta. Kashmirin-reissun jälkeen oli ihan mielenkiintoista laskea tänään rinnettä, betonia, korppua, sohjoa ja pehmeää sokerilunta. Vaihtelu virkistää.


Ekat Alpeilla tehdyt käännökset. Miku telluilee.

Skinnailun ohella söimme maailman jäykintä leipää. Koska kyseessä oli turistireissu, kävimme Le Chablessa shoppailemassa rinne-eväät oikein viimeisen päälle. Kevyt virhearviointi oli sellainen jämäkkä leipä, joka vaikutti ehkä vähän kovalta, mutta silti ihan syötävältä. Muista tulevaisuudessa: jos patongin kokoinen leipä painaa reilut puolitoista kiloa, älä osta sitä.


Chilli meno. Löysimme pienen alppiniityn, jossa oli hyvä viettää piknikkiä rankan haikkaamisen jälkeen.

Niin, pehmeää luntahan löytyi vaikka millä mitalla. Tai noh, eihän sitä tullut edes naamalle, mutta jotain kuitenkin.


Miku ja trendikuusi.


Tää on kiva kuva. Miku ja sokerilumi.