Kolmen viikon reissulla aurinkoisia puuteripäiviä tuli kaksi ja puoli. Kaksi niistä Solitudessa, yhdessä Salt Lake Cityn lähialueiden pikkukeskuksista.

Ensimmäisenä päivänä bäkkärille suuntasi jengiä suht tasaiseen tahtiin, mutta perjantaina olimme ensimmäisinä paikalla. Parin tunnin sessioiden aikana ohitsemme hiihteli kolme ihmistä. Tässä on paikka, jota arvostan.

Ja toinenkin syy: bäkkäriltä menee traverse, jonka päädyssä on hissi, jolla pääsee takaisin keskuksen puolelle. Arvostan amerikkalaista palvelualttiutta.


Marko potretissa.


Solitude, kuten monet muutkin jenkkikeskukset, sijaitsevat aika korkealla, 2500 metrissä, toppi 3000. Lumi pysyy siis aika hyvänä.


Vähän tökki välillä.


Antti laskee siirtymäreitillä.


Täällä on sattunut myös ikävä välinetapaturma, sillä vanha mutta rakas laskureppuni otti ja hajosi. Olihan se pohja ollut jo pitkään vähän reikäinen, eikä kamerablokkikaan enää ollut täydessä muodossaan, mutta vetoketju lopetti yksipuolisella päätöksellään yhteistyön. Vähän hankalaa kun kamat tippuvat.


Hei hei reppu.


Ostaa päräytin sitten pitkään harkitsemani repun, eli sellaisen oikean kuvausrepun. Se on aika päheä.

Loppuun vielä uutta kaksi ennustajaa ja ennustuksen toteuttaja.


Sormet osoittivat pysähdyskohtaa jo ennen laskijaa. Siihenhän se jäi.


Ja vielä yksi sivuosuma:


Antti puikkailee.