Aamulla aurinko paistoi lämpimänä, 8.40 hisseille. Nyt loppukaudesta hissit alkavat pyöriä normaalia aiemmin, esimerkiksi ylös jäätikölle vievä Jumbo lähtee jo 9.10 entisen 9.30 sijaan. Toki aurinkokin lämmittää seinät nopeammin, joten heti aamusta on lähdettävä stikkailemaan.

Tavoitteenamme oli tänään haikata Etanalle, mutta edessämme kiivenneet 17 ihmistä veivät suurimmat innot siihen suuntaan. Puolesta välistä haikkia lähtee yksi mukava kuru, joka aukee leveälle kentälle. Mikä lie easy access. Kurussa ei näkynyt jälkiä ollenkaan, joten parin testauksen jälkeen sinne.

Face shotteja lävähteli naamalle - ehkä kauden paras käännös osui tänään kohdalle. Tulin neljän laskijan ryhmämme viimeisenä aivan alas, joten kaverit olivat jo odottelemassa. Uudet sukset kelluivat kevyessä lumessa, tein pari isoa käännöstä, tasapainoinen laskuasento, lumi lensi, aurinko tuntui selässä. Käännökset tuntuivat kestävän hyvin, hyvin pitkään, mitään  ääniä ei kuulunut mistään, ainoastaan tasaisen lumen hiljainen kohina. Loppuun vielä jarrutus kavereiden kohdalle. Samassa paikassa on vielä muutama tyyppi valmistautumassa eräälle toiselle haikille, joten katsojia riitti. Mikäpä sen tärkeämpää?

Viikonlopuksi on luvassa epävakaista keliä, joten ensi viikon mahdollisen haute routen mahdollisia laskuja lukuunottamatta Alpit saattavat olla nyt paketissa hyvien laskujen suhteen. Toisaalta, jos vain aurinko sattuu paistamaan, on tuolla vielä paljon, paljon laskettavaa - kunhan pysyy yli 3 000 metrissä. Katseen voinee siis pikkuhiljaa siirtää kohti Norjaa.

Pari kuvaa tältä päivältä, valitettavasti videokamera otti tänään paremmat ruudut kuin pokkari.

64851.jpg
Seba pöllyttää kauempana.

64852.jpg
Seba pöllyttää lähempänä.