Tänään oli hieno laskupäivä. Etsimme lunta haikkaamalla. Vajaa varttitunti kipuamista toi korppua sekä ihan hyviä laskupätkiä. En ollut aiemmin laskenut myöskään kivikovaa lunta metsässä, joten jotain uutta senkin puolesta.


Tästä se lähtee.


Sakke vääntää pleasure hikingia. Tosipekathan avaavat vain vähän takin vetoketjua heittäessään suksensa olalle, jos edessä on alle tunnin haikkaus. Koska meille matka on tärkeämpi kuin päämäärä, vedimme kymmenen minuutin tepastelun vuoksi sukset selkään, takit reppuun ja arskat silmille.


Korjaus lumitilanneraporttiin: Joillakin alueilla lunta riittää edelleen lähes vyötäröön asti.

Sitten niitä laskuhommia:


Sakke laskettelee.


Miekin pääsin kuvaan. Lähellä isoa kiveä. Kuvaajana Sakari Tiuraniemi.


Sakke hiihtää.


Sakke. Taas.

Emme hiihtäneet käytännössä kuin yhden kerran ylhäältä alas, mutta siihen kului koko päivä. Vielä kun illaksi ei tarvinnut mennä töihin (vapaapäivä), oli fiilis mahtava. Keli oli huhtikuinen, sillä kylillä näkyi jo shortseja. Aikamoinen tammikuu.

Olen aina väittänyt, ettei Sveitsi ja Verbier ole keskimääräisesti juurikaan kalliimpi paikka elää kuin Suomi. Tänään jouduin korjaamaan väittämääni. Eksyimme laskujen jälkeen rinneravintolaan. Ajatus oli ottaa kahvit ja kaakaot sekä ehkä ranskalaiset ja jatkaa sitten matkaa.

Terassilla tarjoilija ojentaa ruokalistat. Katson hintoja, enkä ole uskoa silmiäni. Ensinnäkään, ranskalaisia perunoita ei ole edes tarjolla. Tavallinen pasta bolognese olisi maksanut 17 euroa, röstiperunat ja muut hirpakkeet yli 20. Muistaakseni Itävallassa söimme aikanaan kavereiden kanssa gulassikeittoa kuudella eurolla.

Kahvin hintaa emme edes tarkistaneet, vaan katsoimme parhaaksi iskeä kypärät päähän ja jatkaa matkaa. Pubilla oli häppärit.