Tammikuussa osumaa ottanut selkä ei vieläkään ole täysin kunnossa. Työterveyslääkärin kautta lienee aika hankalaa päästä jatkotutkimuksiin, koska epäilemättä toimistotyössä on hankalaa runnoa selkää kovin vakavasti rikki. Jumiinhan sen kyllä saa, mutta sitä varten jaetaan lääkkeitä.

Olenkin päätynyt hierontahoitoon. Eräs tuttava työskentelee urheiluhierojana, joten eilen aloitimme kuntoon kuukaudessa-projektin.

Onhan minulta ennenkin ryskytetty lukituksia auki, mutta nyt tuntuu kuin olisin jäänyt junan alle. Toisaalta vasen puoli, joka aiemmin oli täysin lukossa, tuntuu nyt kevyemmältä kuin oikea. Luulen, että oikeaan suuntaan ollaan menossa. Olisi tylsää, jos selkään jäisi vaivaamaan jokin vamma vähän kuin taka-alalle.