
Kisaseinä kuvattuna pari päivää sitten.
Voittajasta ei vielä ollut selvyyttä. Lauantaina tulevat lopulliset tulokset. Sinällään koko kilpailutapahtuma on aika absurdi. Kilpailu itsessään kestää noin puolitoista tuntia sisältäen miesten ja naisten lauta- ja suksisarjat. Bileet, tapahtumat, katumarkkinat ja screenishowt kestävät kuitenkin kolme päivää. Kylä on täynnä mainoskrääsää ja ilmalla täytettäviä katujen yli yltäviä sponsorikaaria. Suurin osa ihmisistä ei edes ole ehtinyt mäen päälle katsomaan kisoja, mutta hulinassa ollaan täysillä kuitenkin mukana.

Illalla pubilla oli kisojen after partyt. Talo täynnä, sekä ylä- että alakerta. Pitkästä aikaa kunnon myllytystä, oli ihan mukavaa olla töissä. Huomenna sitten aamulla siivotaan baari ja lähden muutamaksi päiväksi Suomeen. Päivitykset hiljentynevät ensi viikon puoliväliin asti.
Kommentit