Sami Hyypiän legendaarisuus pelaajana, ihmisenä, isänä, lahjoittajana, kapteenina, innoittajana, mestarina ja muutenkin jees-miehenä ei liene jäänyt kenellekään viime aikoina hämärän peittoon. Hyypiähän pelasi viimeisen pelinsä Liverpoolin pelipaidassa.

En ole tilannetta hirmu tarkasti seurannut, eli hutkin lähes sokeasti: ymmärtääkseni viimeisen parin vuoden aikana Hyypiälle ei ole juuri peliaikaa herunut, täysiä 90 minuutin pelejä varsinkaan. Kaiken kruunuksi viimeisessä pelissään hän sai seitsemän minuuttia peliaikaa.

Ei kuulosta legendan pelitahdilta. Vai onko tuossa jotain lainalaisuuksia, joista tavis ei voi tietää? Siis jos Hyypiä oikeasti on - siis ei ollut vaan on - myyttisten taitojensa vertainen pelaaja, niin miksei hän ole saanut täyttä vastuuta kentällä?

Onnea Saksaan. Se on kohta korkki korvaan ja FC Lahteen...


Toinen erikoinen juttu, johon en ole saanut peruslehtien sivuilta selvyyttä, on tämän Anton-pojan ryöstöreissu puolin jos toisin Suomeen ja Venäjälle.

Vähän olen tässä itsekseni ihmetellyt, että miksei missään jutussa kerrota esimerkiksi isän ikää? Miksei missään todeta varmasti, että puhuuko poika suomea vai venäjää. Miksei tapahtumien kulkua ole selvitetty missään tarkasti. Kumpi huijaa, äiti vai isä. Onko äiti uskonlahkossa? Miksi tilanteesta kerrotaan jotain, muttei kaikkea?