Työt loppuvat tavallisesti vartin yli kaksi. Musiikin vielä tinnittäessä korvissa ei nukahtaminen heti loppusiivouksen jälkeen onnistu ainakaan minulta heti töistäpääsyn jälkeen, joten tavallisesti selailen nettiä tai luen jotakin. Ongelmia tulee silloin, jos nukahtaminen venähtää puoli neljän paremmalle puolelle. Silloin alkaa kommuunikeittiöön virrata humalaisia kollegoja, jotka ovat olleet jatkamassa iltaa neljään asti olevissa paikoissa. Meteli on viinan vauhdittamaa ja kiitos paperinohuiden seinien, ei nukkuminen aina onnistu.

Hyvinä hiihtopäivinä (eli joka aamu, ellei jotain poikkeavaa ole ohjelmassa) herätyskello soi vartin yli kahdeksan. Tavallisesti takana on siis hiihto- ja työpäivä. Ihan joka aamu ei Arttua hymyilytä, mutta jostakin se draivi yleensä löytyy. Toisinaan olen hitusen kateellinen kavereille, kun he lähtevät kympin jälkeen kämpilleen, koska alkoi väsyttää ja pitää olla seuraavana päivänä virkeänä mäessä. Meillä toinen osa päivästä vasta alkaa kymmeneltä.

Toisinaan on pakko nukkua vähän pidempään, muuten ei vain jaksa. Varsinkaan, kun en ole päiväuni-ihmisiä. Yleensä unentarpeen huomaa siitä, että tasaisilla poikkareilla silmät alkavat painua umpeen.

Huomenna on unipäivä. Sovin jo pimennysverhoni kanssa, että aurinko ei paista ennen puoli kahtatoista.