Vapaapäiviä edessä ja säätiedote ennustaa mukavaa säätä. Siispä rinkka pitkästä aikaa täyteen muuta kuin laskukamaa ja vaelluskengät jalkaan muusta syystä kuin estämään varpaille astujia. Eli luontoon.

1699001.jpg
Kiire jäi taakse.

Pääkaupunkiseudulla on kuulemma paljon kivoja retkeilymaastoja. Suuntasimme kaverin kanssa ehkä kuuluisimmalle alueelle, eli Nuuksion kansallispuistoon. Sinne pääsee kätevästi Helsingin keskustasta parilla bussikyydillä aivan perille asti.

Ensimmäinen päivä lähti vähän myöhään käyntiin, joten suuntasimme muutamien kilometrien päähän jonkin kauniin lammen rannalle. Perustimme leirin kallioiden päälle, aivan veden äärelle. Iltapalaksi testasimme loimulohta: voin suositella.

1698127.jpg
Chillin´at the skutsi at 1 a.m.

Seuraavana päivänä oli retken seikkailullisen osion aika. Lähdimme kunnianhimoisesti pois merkityltä reitiltä, mukanamme vain avaimenperä kompassi suuntaa varten ja retkeilykartta ilman korkeuskäyriä tai muita hienouksia. Suuntana laavu pienen lammen äärellä.

1699005.jpg
Leiripaikka jäi taakse.

Hoitamaton metsikkö on aika sakeaa, huomasimme.

1699006.jpg
Tuomas ja suunta "tuonne".

Oli siistiä höpöillä pitkin metsää. Olimme periaatteessa hyväksyneet sen tosiasian, ettemme todennäköisesti löytäisi perille. Mutta se ei haitannut. Ylitimme puroja, kiipesimme korkeille kallioille, tai suorastaan vuorille, talsimme rämeessä, taistelimme tiemme läpi kuusimuurien ja katselimme välillä oletettua suuntaakin. Yritimme siis parhaamme, toisin sanoen teimme D:n muotoisen lenkin. Mutta se oli hyvä lenkki.

1699008.jpg
Järveltä.

En ollut aiemmin käyttänyt riippumattoa yön yli nukkumiseen. Nyt sekin tuli testattua. Toimi erittäin hyvin. Sateen varalta mukanani oli myös avaruushuopa maton peittämiseksi, mutta sille ei tullut tarvetta. Riippumatossa keinuminen on yksi rentoutumisen perusosio. Muut ovat kiireettömyys ja mukava keli.

Hyvään keliin sisältyy muutakin kuin aurinkoa. Toisena yönä alkoi sataa vettä. Olimme virittäneet riippumatot keittokatoksen alle, joten sateen ropinaa oli mahtava kuunnella makuupussista.

1699014.jpg
Nukkumapaikka. Tuomas polttaa makkaraa.

Luonnon fiiliksiin pääseminen vaatii näköjään vähintään pari yötä. Toisena aamuna heräsin nimittäin aikaisin, eikä nukuttanut juuri ollenkaan. Ärsytyskynnystä koetteli hyttysen perkele, joka oli imaissut suoraan poskesta veret pois. Oli aika iso paukama. Muuten fiilistelin auringonnousua ja hiljaista liikettä järven pinnalla.

1699019.jpg
Tuomas ja taistelu hyttysiä vastaan.

Aikainen herääminen oli pitkästä aikaa kivaa. Ehkä siksi, että yleensä herätyskello pakottaa töihin tai lähtemään, mutta nyt sai olla vain ja nauttia raittiista ulkoilmasta.

1699025.jpg
Iso-Parikkaan rannalla klo 6.30.

Kiitämme:

-Ilmaista ulkoilukarttaa Helsingiltä
-Tulisijoja riittää, samoin merkinnät reiteillä ok
-Yllättävän hiljaista keskellä viikkoa.

Moitimme:
-Laavujen paikat vaihtelevat viittojen ja etäisyyksien mukaan
-Parkkipaikkoja keskellä reitistöä
-Flättiä valoa kakkospäivänä