Tänään aurinko paistoi ja ehdin iltapäivähissiruuhkien aikaan mäkeen. Niin nopeasti kuin mahdollista ylös ja karkuun ihmismassoja, eli haikkasimme Mt Gelen, reilun 3000 metrisen vuoren huipulle ja sieltä sitten takapuolelle alas.

Lyhyesti sanottuna takana on kauden parhaat käännökset. Lumi oli sopivan pehmeää, mäki pitkä ja leveä - parasta tietysti se, että teimme vuorelle ensimmäiset jäljet - ja yhden kaverin kanssa hiihtäessä ei tarvinnut odotella.

Hymyä oli silti hankala saada päivän jälkeen. Laskukaverini eli saksalainen Tino oli vastakohta tavalliseen hyperaktiivisen iloiseen itsensä. Hän oli nähnyt, kuinka kolme laskijaa, kiivetessään kohti Rock Gardenia eli erästä perinteistä laskupaikkaa jäi lumivyöryyn. Tino oli hälyttänyt apua ja helikopteri oli tullut vajaassa puolessa tunnissa. Sillä välin ei kuulemma näkynyt vyöryjäljessä yhtään liikettä, sen mitä käytännössä toisen vuoren rinteeltä oli nähtävissä.