Aika paljon täytyy asioita hoitaa, kun lähtee melkein yhdeksäksi kuukaudeksi reissuun. Varmasti yli puolet jää tehtävistä jää vielä roikkumaan. Onneksi tässä ei olla tekemässä mitään irtiottoa, vaan Suomi kutsuu vielä marraskuussa. Ei ole niin viimeisen päälle, että kaikki jää kuntoon.

Juuri kaupungilla juoksentelu myöhästytti lähtöä Imatralle, jossa Linnavuori taas kutsui. Otin mukaani myös pokkaria paremman kameran, Nikonin mallin D50. Polte ostaa oma järkkäri kasvoi taas, mutta ehtiihän sitä vielä.


Jolli varmistaa.

Yläköysittely oli taas kerran sopiva treenimuoto. Ärsyttää kiivetä, kun tietää, että säännöllisellä harjoittelulla voisi olla paljon parempi. Perustekniikkakin voisi näyttää paremmalta. Ehkä ensi kesänä sitten.
Kiipeäminen hämärässä on mielenkiintoista touhua. Mankkajälkien perusteella voi yrittää etsiä otteita, mutta mitään varmuutta ei ole.

Vaikka välillä edettiinkin käsikopelolla, tuntuu reitin kiipeämien ylös - vaikkakin parilla breikillä - aina yhtä hyvältä. Tällä kertaa maisemissa ei ollut kylläkään mitään nähtävää. Liidatessa fiilis on kuulemma potenssiin viisi. Ehkä ensi kesänä sitten.


Janne nojaa oikealle.