Maanantaina kävimme testaamassa Lappeenrannan ympäristöä meloen. Saimme lainaksi tutulta parikajakin ja veteen pääsi suoraan hänen takapihaltaan. Näppärää.

Tosin reitti, jonka piti olla kevyesti meloen puolitoista tuntia, venähti tuplasti pidemmäksi. Mikäs siinä olisi ollut päiväsaikaan meloessa, mutta alkuillan tummuus oli taittunut rantautuessamme illan pimeydeksi. Olipahan kokemus, sekin.

1915961.jpg
Takana oli hyvä rentoilla.

Eikös keskiviikkona sitten loppunut virta täysin kesken. Iski julma päänsärky, joka ei hellittänyt millään. Tunnistin sen heti stressisäryksi, joka alkaa yleensä vaivata, kun hommat kasautuvat. Eikä se lähde kuin nukkumalla. Niinpä kaaduin sänkyyn jo alkuillasta. Tänään on taas reippaampi olo. Pitäisi ottaa useammin rennosti.

Uudessa Skimbaajassa oli minulta juttua eräästä viime kauden päivästä. Harmi vain, että kuva ei ihan vastaa sitä fiilistä, mutta se on monen tekijän summa. Kokonaisarvosanaksi ihan ok.