Kanchanaburista lähdin takaisin Bangkokiin. Lento oli seuraavana päivävä ja kentällä piti olla jo aamupäivästä, joten oli fiksumpaa olla lähialueilla kuin kauempana provinssissa.

Viimeisenä päivänä tein kaikkea, mitä matkaoppaissa varoitetaan.

Älä ota tuktuk-kuskia, joka tietää hyviä kauppoja
Kaveri oli ihmeissään, kun en ostanut yhdestäkään mitään – häneltä jäivät bensakupongit saamatta. Noh, maksoin vähän bensarahaa, kun hän olisi vielä halunnut näyttää todella hienon muotiliikkeen. Ei sillä, 135 euroa kashmir-puvusta ei olisi paha, mutta en tarvitse sitä. Voinhan tulla hakemaan sellaisen seuraavalla reissulla, jos tarvetta ilmenee. Aika hauskasti hinta putosi ihan pelkällä epäröinnillä 240 eurosta tuohon 135:een, "opiskelija-alennusta".

181443.jpg
Älkää menkö tämän tuktukin kyytiin, jos Bangkokissa olette.

Olisin voinut myös ryhtyä viemään safiireja Suomeen. Repesin aivan täysin kaverin ehdotukselle, vaikka kenellekään ei saisi nauraa päin naamaa, mutta olihan hänen tarjouksensakin samaa tasoa – timanttien ja vastaavien myynti on ehkä perinteisintä länkkärinkusetustouhua, josta olin lukenut aivan jokaisesta matkaoppaasta. Itse asiassa naurattaa vieläkin.

Älä osta mitään hedelmiä jäähilemyyntivaunusta
Niitä oli kaikilla muillakin, ja ananas maistui hyvälle, vähän eri happoaste kuin rainbown purkkikamassa. Puolikas maksoi 40 senttiä. Ainakaan vielä ei ole vatsassa tuntunut mitenkään erikoiselta. Niin, vielä.

181444.jpg
Paikallinen Candy King-pussi.

Älä käy thaihieronnassa sivukadun kolmannessa kerroksessa
Kukaan ei raiskannut, ryövännyt tai yrittänyt myydä poronsarvijauhetta. Hieronta oli laadukasta, joskin kivuliasta. Hieroja kun puski nesteet nilkasta paremmille teille – tuskien keskellä en huomannut minne. Kummasti nilkka kuitenkin taipuu taas joka suuntaan ja varpaiden jänteet ovat näkyvillä. Lopuksi vielä tarjoiltiin teetä. Kuvaa en tohtinut sieltä ottaa.

Älä pyydä paikallisessa ravintolassa tulista annosta
Niinhän sitä sanotaan, että kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran. Tämä kerta riitti minulle. Uskon tästä eteenpäin, ettei aasialaisten mausteet ole täysimittaisina länsimaalaisia varten. Diippiä shittiä.

181446.jpg
Melkein originaalia. Paikallista soft drinkiä ei Khaosanilta saanut.

Enempää en koettele tuuriani, Australia odottaa.