Lähtö

Oli kausi millainen tahansa, vievät jäljet yleensä jossakin vaiheessa Alpeille. Niin nytkin, kun suuntaan Verbieriin. Kevään suunnitelmissa vilisee maita ja kilometrejä, mutta saa nähdä minne asti rahkeet riittävät. Aivan varmasti hengaan seuraavat puolitoista kuukautta Verbierissä, koska siellä on kämpästä vuokrat maksettu. Sen jälkeen, jos säät, vuoret ja muut tekijät sen suovat, siirryn Chamonixiin muutamaksi viikoksi. Sieltä sitten pienen roadtripin jälkeen Norjaan, kyllä ne vuoret on vihdoin nähtävä - edelleen, jos kaikki menee hyvin.

Kokeilin tänä talvena erikoista järjestelyä: hengailin melkein kuukauden Suomessa, ensimmäistä kertaa sitten talven 2003. Kuinka ollakaan, juuri tämä helmikuu taitaa jäädä aikakirjoihin hienona puuterikuukautena, jopa vuoristo-opas P. Halme hehkutti helmikuuta, ja se on jo paljon.

Olihan sitä hienoa seurata Suomesta käsin.

Mutta olihan Suomessakin mukavaa. Ehdin käydä baarissa keräilemässä laseja (samanlaista se oli kuin ennenkin), kirjoittaa pari viikkoa täyttä häkää juttuja (ja kuvatakin vähän), vahvistaa hauiksia ja reisiä muuttokeikalla (neljä kerrosta ilman hissiä alkaa aika nopeasti tuntua työltä), paahtaa kahvia (tuoksuu hyvältä), ripustaa ja roikkua kaiteissa (James Blunt soitti hyvin ja tekniikka oli kohtuullisen kokoinen) ja suunnitella tulevia (niistä toivottasti myöhemmin lisää).

En missään nimessä kiellä sitä, ettenkö olisi ollut mieluummin Alpeilla. Sinne on ikävä. Mutta olihan tämäkin kokemus, ja todennäköisesti kiittelen päätöstäni lähempänä kauden päätöstä.

Sain joululahjaksi elämäni ensimmäisen filmikameran. En mitä tahansa pokkaria, vaan Holgan. Filmille kuvaaminen kuulostaa varmasti monilta vähän höhlältä - varsinkin niistä, jotka ovat sitä harrastaneet - mutta itselleni se avasi ihan uuden ulottuvuuden, sillä aloin kuvata vakavammin vasta digikameroilla. Niinpä tässä sitä ollaan, ravaamassa kamerakaupassa ostamassa filmiä, viemässä ja hakemassa kuvia, odottelemassa tuloksia, ihastelemassa muovilinssin piirtoa ja Holgan vääriä valotuksia... Kaikkea sitä, mistä monet vanhemmat kuvaajat ovat määrätietoisesti pyrkineet pois.

Holgahan on hauska, mutta vielä hauskempaa olisi kuvata kunnon filmikameralla. Sellainen astelikin viikko sitten elämääni, kun lappeenrantalaisen valokuvaliikkeen hyllykön takaosasta löytyi Beier Precisa, keskikoon filmikamera jostakin 1950- tai 60-luvulta. En vielä tiedä miltä kuvat näyttävät, koska vasta yksi rulla on treenattu, mutta eihän tällaisella kaunokaisella voi tulla huonoa jälkeä:

Heijastumat ovat aidosta salamasta, ei photoshopattuja.

Ja tässä myös se Holga. Se on siis vanha muovilinssinen rutjake, jota joku voisi leluksikin haukkua.

Hienoja kameroita, molemmat.

Holga oli mukanani Jenkki-reissulla. Ohessa kuvasatoa:

Antti katsoo kameraan, Mako keskittyy takin pukemiseen oikein päin.

Kuvassa GMC-tila-auto ja Janne.

Salt Lake Citystä, hostellimme läheltä.

Marko käveli huomilipun kanssa suojatien yli. Salt Lake Cityssä kadut ovat niin leveitä, että jalankulkijat voivat napata tietä ylittäessään mukaansa tuollaisen lipun, joka jätetään sitten toisella puolella odottavaan lipputelineeseen.