Työ taivuttaa. Se on nyt todettava.

Alkukesästä työnteko ei huvittanut yhtään. En halunnut eikä huvittanut, mutta jotenkinhan vuokra on maksettava (ja allekirjoitettua työsopimusta noudattaa). Nyt en enää oikeastaan edes ajattele työtä. Se vain on. Vaikka päivät kuluvat jonkun toisen käskemiä tehtäviä suorittaessa, ei se tunnu ylitsepääsemättömältä.

Ihmisen pinna lienee aika venyvä. Yleensähän sitä jaksaa painaa täysillä juuri niin pitkään kuin tarve vaatii. Oli se sitten sabapeli tai muutaman tunnin vaellus. Tai työsuhde.

Kuten entinen esimieheni sanoi, porvarielämä on aika mukavaa. Eihän tässä vielä ajella farmarivolvolla eikä kämppäkään ole oma, mutta kyllähän tämä menee. Ehkä päällimmäisenä se, että talven laskureissujen suunnittelut ovat täysillä käynnissä. Tänään sumplittiin taas majoituksia ja suunniteltiin tulevia. Ei voinut kuin hymyillä. Vaikka pientä hiomista reissujärjestelyissä on, niin eiköhän kaikki järjesty. Tapana on ollut.

En osaa vielä edes kuvitella, millaista on ihan vain hengailla ilman tarvetta mennä illaksi töihin. En ole sellaista kokenut kuin hetken aikaa ensimmäisellä kaudella. Nyt kun työntäyteisistä talvista on jo aika riittävästi kokemusta, sitä hengailua osaa varmasti arvostaa aivan eri tavalla.

En tosin osaa myöskään kuvitella, että millaista olisi painaa töitä läpi vuoden. Ok, onhan siinä joitakin lomia välissä, mutta että isoin osa arjesta kuluisi töissä ilman "lupausta" paremmasta. Tällä hetkellä talvi sentään häämöttää jo onneksi edessä.