Pikkuhiljaa elämä alkaa päästä järjestykseen. Työt alkavat vihdoinkin, onpahan illallakin jotain tekemistä. Poliisilaitokselta pitäisi vielä hakea erillinen lupalappunen, jonka avulla voisi hakea kausikortin puoleen hintaan. Noh, ehtii sitä ensi viikollakin.

Tänään minustakin tuli sveitsiläisen pankkitilin omistaja. Olo oli ja on edelleen aika pollea; eipähän enää mitään nordeaa tai koppia, nyt kotipankin nimi on Credit Suisse. Vielä kun siellä olisi sveitsiläisen keskiarvon verran frangeja, niin jo kelpaisi möet chandonia tilailla. Noh, kaikki aikanaan=)

Eilen ajattelin käydä lyhyesti iltateellä alakerrassa. Kun kämppä on työpaikan yläpuolella, pitäähän sitä jotenkin hyödyntää. Ilta venähti lopulta aika pitkäksi, sillä ihmeellisesti kaikki viime kauden tutut olivat taas paikalla. Ison baarin yksi nurkkaus, jossa tavallisesti hengaavat kaikki suomalaiset, oli täynnä ihmisiä, muuten tyhjää tilaa oli aivan riittämiin. Jotenkin alkuajan lievä ankeus poistui saman tien ja fiilikset aivan kokonaisuudessaan lähtivät nousuun. Löytyihän se oma paikka, taas kerran.

JK. Ai niin, missasin big brotherin finaalin. Niin tulee käymään myös idolsin kanssa. Aina valinnat eivät mene aivan kohdilleen...