Skiexpo oli. Paljon tuttuja, hyvää tunnelmaa ja tungosta. Tuli ihan laskufiilikset. Onneksi kohta päässee täällä kaakossakin mäkeen. Melkein kohta eli nykyään jo alle kahden kuukauden kuluttua pääsee ulkomaille.

Tuli salama Amerikasta. Vielä kun saisi sellaisen radiolähetinlaukaisusysteemin (ja oppisi käyttämään kokonaisuutta), niin tilpehööriä alkaisi olla taas hetkeksi ihan riittävästi. Tai noh, 200mm putken kun jostakin vielä kaivaisi.

Järjestelmäkamera on jännä kapistus. Se antaa uskoa itselleen ja usein myös kuvattavalle. Onhan se vakuuttamman näköistä, kun luottokortin kokoisen pokkarin sijaan ottaakin kuvan mustalla möykyllä, jonka habitus huokuu teknisyyttä. Ei sillä, että kuvat välttämättä olisivat sen erikoisempia. Ja kun haluaa manuaalilla säätää, niin joskus tulos saattaisi olla automaatilla jopa parempi...

No mutta, pääsin haastattamaan Kotiteollisuuden Jouni Hynystä. Tällä kertaa jopa itse miestä, ei roolihahmo-Hynystä. Varsin mukava haastateltava ja kuvattava. Ei tuntunut jännittävän.

1039601.jpg
Kotiteollisuudelta ilmestyy keskiviikkona kolmen levyn kokoelma, kuulemma "korniahan se on, mutta joulumarkkinoille se tähdättiin."