Stressi, paha olo ja muut epävakaudet tuntuvat niskassani jumituksena, joka kasvaa tavallisesti päänsäryksi, johon ei tepsi mikään lääke tai taikajuoma. Yleensä se tulee stressaavan työviikon päätteeksi tai muun pitkäkestoisen suorituksen jälkeen. Toisinaan riittää se, etten ole nukkunut tarpeeksi.

Eilen jumitus alkoi jo päivällä. Piilarit silmälaseiksi, nestetankkausta, varjossa istumista... Mikään ei auttanut. Yöllä saavuimme terassikierrokselta kotiin. Jo autossa serpentiinitiellä oli aika heikko olo. Yleensä päänsärky häviää, kun painan pääni tyynyyn. Sen varaan nytkin laskin. Ei olisi pitänyt.

521252.jpg
Ilta-auringossa tsillaillen.

Koko yö meni vääntelehtiessä, päähän koski asennossa kuin asennossa. Ikkuna kiinni ei ollut hyvä, ei ikkuna aukikaan. Peitto, ilman peittoa, täkillä ja ilman, kahta tyynyä, yhtä tyynyä, ilman tyynyä... Päähän vain sattui.

Ihme kyllä, muutaman tunnin yöunien jälkeen olo oli ihan hyvä. Ei pitäisi stressata.