Olin tänään reipas ja heräsin jo yhdeltätoista. Ulkona paistoi aurinko (kuten on paistanu viimeiset pari viikkoa), joten ajattelin verestää hyppytaitoja ja viettää parkkipäivää. La Chauxin alueelle kun on saatu aikaan yksi pieni hyppyri, eli juuri sopivankokoinen minulle.

Tiesin, että hissiasemalla on ihmisiä, mutta pitihän se omin silmin nähdä.


Medran ennen keskipäivää.

Hissillä ylös kohti parkkia. Pienelle hyppyrille on parinkymmenen laskijan jono. En jaksa ottaa jonotusnumeroa, joten parkkeeraan itseni päiväunipaikalle katselemaan vuorimaisemia.

Vuorissa, autiomaassa ja meressä on jotakin yhteistä. Onko se sitten luonnon suuruutta ja suunnattomuutta, mutta laajoja maisemia katsellessa ajatus lepää aivan eri tavalla kuin urbaanissa ympäristössä. Ei tarvitse olla edes kovin herkässä mielentilassa, kun luonnon mahtavuus jyrää yli positiivisella tavalla. Tunnin istuskelun jälkeen muistin, etten ollut käyttänyt aurinkorasvaa, joten suuntasin ihmismassoja väistellen alas.


Massif du Grand Combinin toppi heiluu reilussa 4 300 metrissä.

Vaikka kirjoitan ruuhkista, en tarkoita, että Verbierin pitäisi olla hiljainen kylä, jossa vain muutama suomalainen saisi hiihdellä rinteissä. Ei tietenkään. Viikkoasiakkaathan ne rahat Pubillekin tuovat, kausilaisia pitää lähinnä paimentaa pohjakänneissään rauhoittumaan. Lähinnä tilanteessa ärsyttää ihmispaljous. Ei Suomessakaan ole kiva jonottaa pitkään kaupan kassalla, saati yrittää tunkea ylitäyteen bussiin. Vähän jopa hymyilyttää, kun hedelmävaa´allekin piti tänään jonottaa vuoroaan.

Toisaalta tieto siitä, että ensi viikolla hiljenee, auttaa kyllä.