Toisinaan on jännä huomata, miten onkin ajautunut tilanteeseen, jossa on hirveästi kaikenlaista hoidettavaa ja järjesteltävää.

Riippuen päivästä ja mielentilasta olotila on jännä, huvittava tai musertava.

Toisaalta tässä kuluvana syksynä olen oppinut, että aika paljon saa aikaan, kun vaan lopettaa märinän ja käärii hihoja vähän ylemmäs. Pakko on hyvä inspiraation lähde. Myös rutiini auttaa siinä. Enkä koskaan ennen ole kirjoittanut 15 000 merkin esseetä yhdeltä istumalta. Kertonee jotain vaatimustasostakin, mutta silti. Eihän tuollaisia tekstimassoja ole tullut koskaan edes lehtityössä vastaan. Piti tänne asti elää.


Mutta ajautuminen. Itseaiheutettua vai ulkopuolelta tullutta? Ketä varten asioita tekee? Kenelle? Mihin se johtaa? Milloin kiire loppuu? Loppuuko se?

Mutta jos harrastus ja työ sekoittuvat, onko silloin tarvettakaan muuttaa tilannetta? Miksi edes mietin ,että pitäisikö tämän johtaa johonkin, kyllähän itse tekeminen ja puuhastelukin ovat arvoja sinänsä. Ihan riittävä lienee laatukäsite sekin.


Jos nyt jotain haluaisin tehdä enemmän, niin valokuvaus on jäänyt aika vähiin. Ok, työkuvia tulee otettua, mutta sellaista vapaa-ajan räpsimistä olisi kiva harrastaa.

Toisaalta, aiemmin esitellyistä ajatuksista johtuen päivät menevät vauhdikkaasti, ja tämä Suomen syksy on kyllä harvinaisen tylsä kangas, ellei pidä harmaan maalaamisesta. En ole niitä, jotka pitävät.

Nyt on myös ensimmäinen syksy moneen vuoteen, kun en ole lähdössä masentavaa pimeyttä karkuun. Hassua tai ei, mutta tämä on typerryttävän naurattavaa, tämä syksy. Ei naurettavan, vaan naurattavan. Eihän tällaista harmaata putkea ole olemassa missään muualla kuin Suomessa. Saa luvan olla ihan mitenpäin vain, kukaan ei vaadi mitään, kun on tämä kelikin tällainen.


Mutta niin, hyvää kuuluu. Vapaalasku.comissa saavutimme tässä eräänä perjantaina yli 1 000 kävijää yhden päivän aikana. Aika paljon tyhjän päälle luodulta pienen piirin sivustolta. Ensimmäistä kertaa nelinumeroinen luku, sanon. Avasimme myös verkkokaupan sinne.

Virne-elokuvaa on katsottu 10 000 kertaa. Elokuvanäytöksiä on vedetty jo Helsingissä ja Oulussa. Tällä viikolla Tampereella, joulukuun alussa Ivalossa ja tässä välissä ehkä jopa Rovaniemellä. Hieno meno.

Ensi-ilta, jossa edellisessä postauksessa kirjoitin, meni upeasti. Paikalle oli vaivaantunut yli 500 ihmistä. Sen lisäksi jouduimme jättämään osan halukkaista ulos. Kuvareportaasi täällä, kiitos Salmisen Matille kuvaajana toimimisesta.

Ja ensi viikolla on neuvotteluja vähän muistakin levitysmuodoista. Odotan innolla ja kiinnostuneena.


Kuukauden kuvaksi pistän tämän. Kuvassa intohimoinen laskettelija, siviilissä pankkipomo, haaveilee laskettelusta. Olen pitkään metsästänyt kuvaa, jossa kuvattava olisi silmät kiinni. En ole onnistunut, koska tilanteet eivät ole oikein olleet luontevia. Ihmisestä tulee myös hassunnäköinen, kun hän on kuvassa silmät kiinni. Syyttä ei sanota, että silmät ovat sielun peili. Mutta tässä kuvassa tunnelma on mielestäni rento ja positiivinen. Ehkä hymy tekee sen, että silmien näkymättömyys ei haittaa. Mielestäni kuvattavasta paistaa läpi myös vilpittömyys, mutta se on omaa tulkintaani.

En pyytänyt kuvattavaa sulkemaan silmiään, ne vain sattuivat olemaan ruudussa noin. Ehkä hän oli kuvauksenkin aikana jossakin aivan muualla, tiedä häntä.


Petteri Nurminen laski laskukaverinsa kanssa tiettävästi ensimmäisinä suomalaisina erään Chamonix´in klassikkomäen. Otin kuvan, juttu löytyy täältä.