Paluu työelämään on aina vain hankalampaa. Sen tietänee jokainen viikon, kuukauden tai useamman Alpeilla lomaillut. Varsinkin ensimmäinen työpäivä loman jälkeen on julma. Mutta nykymaailmassa kun työttömänä pärjääminen on vähän hankalaa, niin pakkohan sitä on taipua.

Tiistaina kokeilin myös todella pitkästä aikaa aikaista herätystä töihin. Herätyskello toimi, ja olin jo puoli kahdeksan aikaan menossa töihin. Tuntui vähän oudolta.

Mutta asiaan, eli iltapäivälehtiin.

Anne-Mari Berg kertoo Iltalehden paperiversiossa (ja katso, myös nettiversiossa), että hänen alastonkuviaan on varastettu jonkin varastokerroksen varkaus/tuhopolton yhteydessä.

Ongelma on siis cd-levyssä, joka sisälsi 300(!) rohkeaa kuvaa.
- Osa niistä kuvista julkaistiin aikoinaan Hymyssä, mutta samalla cd:llä oli kuvia, joita ei ollut tarkoitus julkaista, kertoo Berg.

Siis Bergillä on alastonkuvia itsestään. Ööh, pari mustavalkoista taidekuvaa ymmärtäisin, mutta että satoja. Oikeastaan tuohon kiteytyy kaikki sanottavani aiheesta. Jos ne kuvat on vielä käsitelty, eli ajettu photoshopin läpi, niin kuvaajalla on kestänyt hetki jos toinenkin niiden fiksaamiseen. Toisekseen, miksi ihmeessä ottaa pehmopornokuvia itsestään ja vielä säilyttää niitä jossakin varastossa? Jos niiden on ollut tarkoitus olla kivoja muistoja, niin kai ne kannataisi pistää pyörimään vaikka tietsikan näytönsäästäjäksi tai vaikka pyörimään television ruudulle.

Villi veikkaus, että loppuviikosta ne kuvat ovat jo levinneet nettiin. Ja siitä tehdään varmasti uutinen.