Täydehkö kuu ja kuunpimennys illalla, seuraava päivä vapaa. Yhtälö tarkoittaa kuutamorandoa, eli vaeltamista pelkässä kuun valossa.

Lähdimme yhdentoista jälkeen illalla kohti Grand Saint Bernardin solaa ja hiihtokeskusta, jossa muun muassa Sakke ja muut olivat käyneet viime täyden kuun aikaan.

Fiilis lähdössä oli aivan huipussaan. Aamulla olin käynyt jo ajelemassa lentokentälle pari kertaa, mutta alkuillan väsy vaihtui skinejä pakatessa hyvään innostukseen. Täysi kuu ja sen pimentyminen lisäsivät intoa. Ei tällaista ihan joka päivä pääse tekemään.

Jokin siinä vain on, mutta oli hienoa kulkea Pubilta alaspäin sukset olalla, kun ihmisiä käveli bilevaatteet päällä vastaan. Juokaa te sitä viinaa, me harrastamme urheilua.


Skinit eli nousukarvat alle, vaikka latu olikin kovaa. Retkeilyfiilistä.

Lähdimme vaeltamaan siirtymäreittiä pitkin. Pian Italiaan vievän tunnelin valot jäivä taakse ja aivan kuin pimeyden myötä myös hiljaisuus olisi vallannut solan, jotka pitkin vaelsimme.

Ajattelimme etukäteen, että se pimennys mennee nopeasti ohi, kun kerran tulikin alle tunnissa. Niin, olisi varmaankin pitänyt olla maantiedon tunneilla hereillä. Täydellisen pimeyden jälkeen kuusta tulikin punainen pallo, joka ei valaissut juuri ollenkaan.

Haikkaaminen otsalampun valossa on pidemmän päälle tylsää hommaa, jos tarkoituksena oli nauttia maisemista. Pidimme välillä tuumaustaukoa ja päätimme jatkaa vielä eteenpäin. Mitään kahden tunnin hikirandoa ei ennakkosuunnitelmista poiketen ehkä tänä yönä jaksaisi vääntää.


Seba tallustelee eteenpäin.

Pysähdyimme evästauolle yhden kulman taakse. Kaivoimme ison kuopan, ettei tuuli pääse jäädyttämään neniä. Vaikka pinta oli aika korppua, oli alla oleva lumikerros paksu ja jämäkkä. Totaalisessa pimeydessä tähdet loistivat todella kirkkaina runsaina. Taivas tuntui olevan täynnä pieniä valoja, kirkkaampia ja himmeämpiä.

Tuijottelimme taivasta varmaankin tunnin verran, kunnes joku äkkäsi, että pimennys alkaa mennä ohi. Kirkkaan sirpin muuttuessa puolipalloksi viereiset vuoret alkoivat näyttää seiniään ja profiileitaan. Maisema muuttui säkkipimeästä juuri sellaiseksi täyden kuun vuoristomaisemaksi kuin alkuillasta oletin sen olevan. Uskomattoman kauniiksi.


Seba katselee tähtiä.

Lisävalaistuksen myötä kasvoi myös into pieneen haikkiin. Alunperin tarkoituksenamme oli lähteä evästauon jälkeen takaisin autolle, mutta nyt täytyi ottaa sukset kantoon ja kivuta viereistä rinnettä ylös. Pitäähän sitä laskuakin saada, vaikkei pyydalle asti päästykään.

Mäen pinta oli onneksi niin kovaa, ettei suksi mennyt kannen läpi. Ensikertalaiselle hiihtäminen kello 02.20 oli vaikuttava kokemus. Kuu valaisi lumea hailakalla valollaan siten, että pinnanmuodot eivät menneet ihan arvaamalla vaan vähän pääsi antamaan hanaa. Todennäköisesti päivänvalossa sekin vauhti olisi ihan köpöttelyä, mutta tunne on tärkein.


Miku stikkailee.

Kotimatka meni mukavasti unen ja valveen rajamailla. Taas hymyilytti.