Kaikki lähtee väärille urille jo tiistaina Helsingissä. Olisihan se pitänyt arvata.

"Viekää rinkkanne tuonne hihnaston päädyssä olevalle erikoistavarahihnalle. Siinä on niin paljon hihnoja ja viilekkeitä, ettei se mahdu tältä hihnastolta, sanoo virkailija."

Totta kai, mikäs siinä, hihnaa ja hihnastoa.

Hyppään Brysselin koneeseen. Viereeni istahtaa europarlamentaarikko, jonka faksi lauloi aikanaan pyytämättä ja täysin yllättäen. Meidän välillämme on tosin kolme tyhjää penkkiä ja käytävä, mutta vieressäni hän silti on. Syö banaania, ei lentokoneen herkullista herkkusienikanarisottoa.

Brysselissä kaikki on vielä hyvin. Nettiaika maksaa vain euron viideltä minuutilta. Parin tunnin odottelun jälkeen lento lähtee. Madrid, here I come!

Madridin lennolla tarjoillaan samaa herkullista herkkusienikanarisottoa kuin edelliselläkin lennolla. Nyt ymmärrän europarlamentaarikkoa. Ehkä ruokien rotaatio ei ole järin nopeaa, tai sitten se on juuri liian nopeaa.


Ruotsikengillä sähellykset naapureiden piikkiin.

Madridin lentokentässä olisi kyläkauppias Keskisellekin mallia. Hihnastoja, joilla matkatavaroita pyörii, on yli kaksikymmentä, ja ne on sijoitettu varmaankin hehtaarin kokoiseen halliin. Onneksi halli ei ole tasakattoista mallia.

Löydän linjastoni. Kivaa pientä matkalaukkua pukkaa näytille, mutta missä on reteä rinkkani? Kosmopoliittien bäkpäkkereiden ja travellaajien täytyy näyttää peruspaxeille eli –turisteille, että kuka reissaa asenteella, perkele. Sitä paitsi samsonitet maksavat aivan törkeästi.

Halli alkaa hiljentyä, matkatavaroiden sisääntulohihna ei enää pyöri. Setä aurinkolaseissa tulee hakemaan hihnalle jääneet matkalaukut. Mikä lie paikallinen trokari, mietin. Sitten hän kääntyy selkä minuun päin. Hah, laittanut vielä lentokentän paitaliivinkin päälle. Ei hämää. Tosin ilta hämärtyy jo.

Menen hävinneiden matkatavaroiden tiskille. Heidän 10-15 minuutin ylimääräinen odotteluaika on mennyt umpeen. Tarjoan matkatavaralipukettani, jonka yleensä heitän menemään check inin jälkeen muiden turhien romppeiden kanssa. Sinne se trokarikin tuo niitä laukkuja. Taitaa olla omaa bisnestä. Ottaisi edes tuon huomioliivin pois. Yhtä tyhmän värinen kuin Lappeenrannan kyltereiden vappuhaalari.

"Matkatavaranne ovat yhä Helsingissä."

Koska olen kokenut kosmopoliitti, naurahdan vain kevyesti. Tällaista tämä on. Saako sen huomenna? Ei, ylihuomenna. Toimitetaan antamaanne osoitteeseen. Onko teillä jotain peruspakkausta, esimerkiksi sellaista, jossa on lentoyhtiön ylisuuri valkoinen t-paita ja hammasharja, joka tuo etäisesti mieleen ala-asteen kirsikanmakuiset punaiseksi värjäävät plakinpaljastustabletit, joita harjattiin pois harjalla, joka repi terveetkin ikenet verille? Vain Iberian asiakkaille. Sepä mukavaa.

Soitto vakuutusyhtiöön. Kahden tunnin omavastuun jälkeen he korvaavat välttämättömät tarvikeostokset 85 eurolla jokaista palautusta edeltävää alkavaa vuorokautta kohti. Näitähän tässä riittää, joten mikäs tässä, eiköhän Espanjan pääkaupungista joku kauppa löydy.

Kello näyttää tässä vaiheessa kuitenkin jo sitä aikaa, jolloin on fiksumpaa nukkua lentokentällä kuin lähteä sompailemaan keskustaan etsimään ensimmäiseksi yöksi majoitusta. Varsinkin, kun taksien täyttyminen tapahtuu formuloiden lähdön malliin. Varmasti joutuisin vielä hyvällä tuurilla Barcelonaan.

Kenellä on kevein polttoainekuorma?

Seuraathan lentojesi aikataulua itse, koska emme kuuluta boardingia kovaäänisten kautta. Mukava kuulla tämäkin kahdelta yöllä, kun seuraava lento lähtee kuudelta aamulla.

Kaikki tietenkin espanjaksi ja englanniksi. Kosmopoliitti kun olen, huomaan, että espanjassa on paljon samoja sanoja kuin ranskassa. Esimerkiksi fumer. Sitä ei voi olla kuulematta.


Suoraa kuin Saksan moottoriteillä. Kuka on niitä ajellut tietää, etteivät ne ole kuumia, vaan ainoastaan pitkiä.

Aamulla herään kuuden aikaan, kun ihmisiä kulkee ohitseni. Tarkistan käsimatkatavarareppuni sekä taskuni. Kukaan ei ole raiskannut minua tai vienyt kamojani.

Kokeneena kosmopoliittina olen pakannut käsimatkatavaroihin vain välttämättömimmät, eli läppärin, digikameran, ipodin, kännyn, lompakon, passin, uudetkin pankkikortit sekä kaikista arvokkaimmat: kaksi Suosikkia, toisen kannessa Madonna ja toisen Natalie Portman. Ei parane hävittää.

Jatkan aamua vakuutusyhtiöni tarjoamilla kauneudenhoitotuotteilla. Etsin kentän hiljaisimman vessan, ja ryhdyn toimiin.


Kuka kehtaa väittää, ettei mainostoimistoilla ole sanottavaa nykyajan kauneusihanteisiin? Haluaisitko samanlaisen? Ota yhteys [email protected], kuten kuvan vas. yläreuna ohjeistaa.

Hampaita pestessäni ihmettelen ihmisiä, jotka katselevat minua. Ehkä heistä vaikuttaa sille, ettei katseeni oikein tarkennu. Luulevat varmasti huumehörhöksi. Oikeasti en vain näe ilman silmälaseja mitään, joten se katse ei oikeastikaan tarkennu. Tai sitten he katsovat töpselissä kiinni olevaa läppäriä. Mikä siinäkin on. Eivät he varmasti tuijottaisi partaansa sähkökoneella ajavaa, vaikka siinäkin käytetään virtaa. Tää on tätä nykyaikaa, urpot.