Tänään oli ohjelmassa vähän köyden päässä roikkumista eli varmistamista eli elämys- ja seikkailuohjaustoimintaa.

Plussaksi laskettakoon se, että monet asiakkaat kertoivat, että nyt kyllä pelottaa, kun on tuota korkeanpaikankammoa, mutta silti uskalsivat yrittää ja nousta korkealle. Valitettavasti monilla oli jo valmiiksi sellainen ajatusmalli, että ei siitä kuitenkaan tulisi mitään. Eivät viitsineet edes pukea valjaita ylleen. En ihan ymmärrä sellaista asennetta.

Mutta eihän tässä blogissa ole tarkoitus puhua muista, vaan itsestäni. Päivä aukeni sateisena ja pilvisenä. Eipä ole aiemmin eteeni sattunut duunipäivä, jolloin toimistossa sataa välillä kaatamalla, tihuttamalla tai ripsien ja sitten näiden sessioiden välissä paistaa aurinko. Ahdistava keli.

Eikä siinä, jos keikka olisi ollut lyhyt, mutta nyt väännettiin koko päivä aamusta alkuiltaan. Kerrankin sain myös perusteita hehkuttaa teknisiä vaatteita muutenkin kuin 15 minuutin pyöräilyn ansiosta. Kalvovaatteet toimivat oikeasti aivan loistavasti. Ulkopuoli kastui, mutta takin sisällä oli kuiva olo. Kun vähänkin lämpeni, pieni tuulenvire yhdistettynä aurinkoon kuivatti takkia sen verran, että seuraavaa sadekuuroa vastaan oli helpohkoa taistella.
Oli melkein mukavaa. Tosin seuraavalla kerralla täytyy muistaa ottaa lenkkareiden sijaan vaelluskengät. Pitävät varpaatkin kuivina.