Liekö syynä olleet viime päivien poikkeavat tapahtumat, eli muun muassa ambulanssin tilaaminen aamuyöstä kollegalle, muutama yö vähillä yöunilla, pari muuta sattumusta ja vähäinen ruokailu, mutta eilen tämän sankarin elimistö sanoi stopin.

Aamulla ja päivällä olo oli vielä aivan normaali. Kävin heittämässä ajokeikan Zürichiin ja ehdin vielä iltapäiväksi mäkeen.

Työt alkoivat kahdeksalta. Heräsin varttia vaille nukuttuani kolmisen tuntia täydessä hiihtovarustuksessa sänkyni päällä. Silloin hälytyskellot alkoivat soida, sillä olo oli vähän hutera. Ruokakaan ei maistunut.


Miku otti eilen mittaa lumitykistä. Ylös oli tullut mukavasti lunta, mutta kivet kolisivat vielä offareilla.

Söin töissä leipää ja lokitin ravintolamme keittiöstä muutakin ruokaa, muttei mikään tahtonut mennä alas.
Seisominen ei oikein onnistunut ja tuntui aivan siltä, kuin en pelaisi ihan samassa kentällisessä muiden kanssa.
Kymmeneltä pomo sanoi, että lähdepäs nukkumaan.

Niinpä tein. Laitoin kaksi peittoa päälleni, mutta silti tärisin sängyssäni. Yö meni muistaakseni aika houreisena. Nyt taidan tietää myös, miltä liskodisko tuntuu... Aamulla toisen peiton pussilakana oli vedetty täkin päältä pois. Ihan kuin muistaisin tästä jotakin.

Mikä tietysti parasta, ulkona on täydellinen hiihtokeli. Aina ei voi voittaa.