Muistan, kuinka ensimmäisen kauden jälkeen oli mahtavaa palata kotiin, kun oli kokenut jotakin aivan mieletöntä, aivan erilaista elämää kuin se, mihin oli tottunut. Samanhenkisiä ihmisiä, upeita maisemia, vapaata elämää. Toki, siihen mennessä koulu ja armeija olivat olleet elämän pääasia, joten varmasti mikä tahansa uusi näkökulma olisi tuottanut jossakin määrin samankaltaisen elämyksen.

Ensimmäisen kauden jälkeen odotti myös duuni seuraavalle kaudelle, joten oli helppoa perustella lähtö takaisin hiihtämään. Viime kausi tuntui oikeastaan ensimmäiseltä "oikealta" kaudelta, koska tuntui, että sain hommasta kunnolla kiinni. Tajusin, että laskuasentoa piti korjata paljon, opin arvostamaan metsähiihtoa isoja kenttiä enemmän, yritin vähän jo hakea laskulinjoja. Tutustuin hirmuiseen määrään uusia ihmisiä, niin paikallisiin, suomalaisiin kuin paikallisiin suomalaisiin. Paikat tulivat paremmin tutuiksi, osasi vähän jo miettiä mihin mennä. Lumen rakenne alkoi kiinnostaa, samoin monet muutkin turvallisuusasiat. Perustin blogin, räpsin kuvia. Se oli ensimmäinen välivuosi koulusta, vaikka olinkin kirjoilla.

Kolmas kausi, tietenkin. Miksi viettää talvi tasamaalla, kun sen ajan voi heilua alamäessä. Ilmoitus koululle, että kulutan nyt ensimmäisen poissaolovuoteni. Tällä kaudella lumitilanne oli monien mukaan surkea, mutta ehkä olin sille itse sokea, sillä hiihto tuntui entistä paremmalta. Taas tuntui siltä, että tämä on se ensimmäinen ns. oikea kausi, aiemmat olivat vain harjoittelua.


Kevät on jo tullut Verbieriin.

Hiihtäminen on ollut mielettömän mukavaa. Olen tarkoituksella pyrkinyt hiihtelemään uusissa paikoissa, sekä täällä Verbierissä että muutenkin. Kauden kohokohtia on hankala listata, pitäisi melkein tehdä oma postauksensa niistä. Mutta Engelbergin aikaisen aamun korkkailut hyvässä seurassa ja uudessa maastossa oli erittäin piristävää, samoin kuin hiihdot ja bailut Chamonixissa. Uudet maisemat ja mäet saavat aina miettimään omaa laskua vähän tarkemmin, eli reissut ovat pelkästään hyviä juttuja.

Nyt kolmannen kauden myötä työnteko alkoi nyppiä. Ok, kerran kuukaudessa se ei kadtuta, mutta silloin, kun kaverit jäävät illalla kämpille katsomaan leffaa tai hengailemaan ja itse lähden yöksi töihin, niin kyllä se välillä vaati suurta henkisten voimien kasaamista, että sai itsensä liikkeelle. Työ sinällään on harvinaisen yksinkertaista ja mukavaa, se menee rutiinilla. Mutta onko nykyaikana suurempaa ylellisyyttä kuin kiireettömyys ja oma aika? Niitä ei rahalla saa. (Noh, täytyy toki kiittää Pubia kuukausipalkan muotoisesta sponsoroinnista, jonka ansiosta olen voinut hankkia uutta läppäriä ja lentoja Suomeen, ei sillä.)

Nyt, kun mietin edelle olevaa tekstiä, niin ensi kauden valinnat tuntuvat luonnolliselta edistymiseltä. Sillä eihän hiihtämistä kannata jättää, jos niin ei tarvitse tehdä. En pidä pessimistisestä ajattelutavasta, joten en edes mainitse sitä perinteistä "jos hyvin käy ja luoja suo eikä jalat mene poikki tai mitään muuta tapahdu"-litanjaa. Ensi talven suunnitelmiin kuuluu kaksi kuukautta Kashmirissa, Intian kupeessa. Siellä hissillä pääsee melkein 4 000 metriin ja lunta oli helmikuussa nelisen metriä. Kuruja, kenttiä, metsää. Rajataisteluita. Koskemattomia mäkiä. Joulu Suomessa.


Destination Kashmir. Ylhäällä lukee Srinagar, siitä noin 50 kilometria vasemmalle sijaitsee Gulmargin hiihtokeskus/alue/kylä. Tammikuussa 2008, ellei rajat ole kiinni. Kuvasta kiitos cnn.comiin.

Kun sieltä selvitään elossa poies, olisi tarkoitus olla toiset kaksi kuukautta Chamonixissa, oikeiden vuorien varjossa. Vaikka ikävä Verbieriin on varmasti kova, myös matka tänne sieltä on lyhyt. Nixiin siksi, että siellä on mäkkäri ja kebua saa alle 30 kilometrin ajomatkan päästä. Lisäksi täällä Verbierissä polttaa kylilläkin naamansa, mutta Ranskan puolella on aina pimeää ja kylmää. Pysyy siis hipiä nuorekkaampana. Vähän kiinnostaa myös laajaakin laajempi hiihtoalue, jäätikkömeininki ja rajattomat mahdollisuudet vähän jyrkempien mäkien hiihtoon. Ja tietysti se, että Chamonix on työttömien talvisiirtola. Siellä ei tarvitse tehdä töitä.


Chamonixissa hiihtäjien paikallistaminen on vaikeaa, kun mäet ovat leveitä turistirinteitä.

Tarkoituksenani on siirtyä peruskausilaisarkeen. Edessä on siis toinen poissaolovuosi koulusta. Yritän painaa töitä koko kesän ja syksyn, jotta talvella voin keskittyä olennaiseen. Saa nähdä miten käy.

Nyt kuitenkin nautin Verbierin keväästä vielä pari viikkoa, vaikkakin hieman ruhjottuna. Vapun jälkeen sitten Suomeen. Nyt siellä on vielä kuulemma aika kylmä.