Intia (Delhi, Gulmarg, Srinagar)
2.1. - 7.2.

72 000 merkkiä tekstiä (yksi lehtijuttu on normaalisti 4 000 merkkiä, kokosivun juttu 7 - 10 000).
Kuvia blogissa 83.

Alpit (Chamonix, Courmayeur, Toulen jäätikkö, Verbier, Bruson, La Grave, Engelberg)
19.2. - 16.4.

70 000 merkkiä tekstiä.
Kuvia blogissa 141.

Eli Intian-reissulla tekstiä tuli kuukaudessa yhtä paljon kuin Alpeilla kahdessa. Itselleni se kertoo siitä, että Intia oli uusi juttu ja paikka, kun taas Alpit jo vähän tutummat. Toisaalta olen yllättynyt kuinka paljon sitä tekstiä on syntynyt. Tuosta ja kuvista saisi tehtyä jo kohtuullisen kokoisen kirjan, jos oikein olen arvioinut.

Kuviakin on Intiasta hieman enemmän kuin Alpeilta. Toisaalta parhaat kuvani olen tällä kaudella ottanut mielestäni Alpeilla, Kashmirista muutaman.

Eipä sillä, kausihan jatkuu vielä, vaikka välillä täytyy käydä Suomessa kuolettamassa luottokorttilaskuja. Toukokuun puolivälin jälkeen, jos kaikki sujuu kuten on suunniteltu, olisi tarkoitus lähteä Pohjois-Norjaan, Lyngeniin. Siellä saa hiihtää meren äärellä ja jos keli on suosiollinen, aurinko paistaa melkein vuorokauden ympäri.

Norja on aina ollut paikka, jossa haluaisin käydä. Enoni asui siellä pitkään, mutten ehtinyt silloin käydä paikalla. Nyt kun vierailuun on mahdollisuus, niin onhan se käytettävä.

Tässä vaiheessa on hyvä paikka taas kiittää kaikkia lukijoita ja kommentaattoreita. Kiitos ideoista, kannustuksista, kuittailuista, kadeviesteistä [ne olivat tärkeimpiä:)] ja blogissa käymisestä.

Kolmen ja puolen kuukauden aikana täällä on tilastojen mukaan käynyt yli 30 000 vierailijaa yhteensä yli 60 000 kertaa. Se tekee keskimäärin yli 300 käyntiä päivässä. Olen otettu, tiedä sitten pitäisikö.