Alkuun sitaatti randomilla löytämästäni blogista. Muuten tarinat koskevat nettipokerin pelaamista, mutta tämä kappale nauratti jostakin kumman syystä.

Miten eroaa poikamiehen ja ukkomiehen yöllinen kotiinpaluu?
Poikamies katsoo ensin tyhjään jääkaappiin ja menee sitten yksin kylmään sänkyyn. Ukkomies taas katsoo ensin sänkyyn, jossa parhaat vuotensa nähnyt vaimo kuorsaa ja menee raadollisen todellisuuden tajuttuaan jääkaapille tekemään voileipiä ja miettimään, että minkälaista olisi olla villi ja vapaa poikamies.

Kruuna vai klaava? -Jääkaappi

Kävin eilen katsomassa Taikurin tulishow:ta. Ajatuksena oli ottaa esityksestä kuvia, mutta kiitos lappeenrantalaisen ravintola Serran ja sen hitaan ja epämiellyttävän ronskintuttavallisen tarjoilun sekä hintaan nähden heikon laadun, ehdin paikalle vain viimeiseen osioon. Seuraavalla kerralla sitten parempia fotoja.

Asiaan. Janne esiintyi Joutsenossa jossakin junnutapahtumassa. Illan pääesiintyjänä oli lappeenrantalaisbändi Dizzy, jolla on ilmeisesti levytyssopimus ja kotisivujen mukaan takana jo keikka Tavastialla. Varsin lupaava bändi siis kaikin puolin.

Muistan yhtyeen jo parin vuoden takaa, kun he esiintyivät keskellä päivää jossakin pikkutapahtumassa. Vähän hailakkaa, tuulisessa säässä heikosti toistunut soundi ei ehkä vakuuttunut. Eilen bändi jytisi aivan eri tavalla. Ikää yhtyeen jäsenillä on ikää hitusen yli 18 vuotta. Oli jotenkin hienoa nähdä, kuinka yhtye nautti esiintymisestä. Tuli sellainen fiilis, että Dizzyn jäsenet yhtyeen Apulanta-henkisestä nimestään huolimatta ovat olleet ja ovat halukkaita tekemään töitä unelmansa eteen täysillä. Ja laulaja-Satun meno vaikutti jo siltä, että hän elää unelmaansa.

Yhtyeen jäsenet varmasti miettivät, että pystyisivätkö he elättämään itsensä musiikilla. Liekö toimittajan ajattelumalli alkanut vaikuttaa minuunkin, mutta jotenkin pidän tarinoista ja taustoista. Siitä, että joku tekee juuri sitä mitä haluaa. Jos siihen voi yhdistää vielä toimeentulon, niin mikäpä olisi sen parempaa.

Lopuksi vielä yksi kuva Jannen tulishow:sta.

813375.jpg
Taiteilijalla on nälkä.

Näytin kuvaa tänään Jannelle ja tulitaiteilijan tuomio oli selvä: toinen soihtu ei saisi näkyä, nyt kuvasta ei ymmärrä mitään.
Itse taas pidän kuvasta sen tunnelman ja jonkinlaisen jännitteen vuoksi. Asiaa ymmärtämättömälle (lue: minulle) ei tuollainen asia tule edes mieleen. Kuva on kuva on kuva.
Jotenkin tuli mieleen Jannen kuittailu viime talvena hiihtokuvien "erilaisuutta" kohtaan. (Nyt kun luin edellä mainitun postauksen uudelleen, niin se paras dissaus taisi tulla yöaikaan joskus aamukolmen aikaan.) Eli samalla viivalla, ystäväni.