Onni on päästä opiskelemaan alaa, jota todella haluaa. Nyt onni osui kohdalleni, sillä pääsin opiskelemaan kuvajournalismia Tampereen yliopistoon.

En missään vaiheessa uskonut mahdollisuuksiini, vaikka pääsykokeet menivätkin hyvin. Ennakkotehtävät eivät olleet aivan täydelliset, jotakin niistä puuttui. Esseetehtäviin osasin kokeissa vastata, mutta kysymykset tuntuivat niin yleisiltä ja helpoilta, että varmasti moni muukin oli osannut vastata niihin erittäin hyvin.

Niinpä en ollutkaan uskoa korviani, kun puhelimessa sain tiedon, että nimeni on niiden kuuden joukossa, jotka ovat 96 kokeeseen osallistuneesta päässeet kuvajournalismin linjalle. Aivan uskomattoman hieno fiilis.

Nyt taitaa myös käydä niin, että koko kauden viettäminen Alpeilla on mahdotonta. Ehkä viiden vuoden jälkeen on hyvä pitää pieni tauko ja katsoa, että mitä muuta maailmassa on tarjolla. Ja klisee siitä, että vuoret kyllä pysyvät paikallaan, on jo tullut suustani ulos pariin otteeseen. Ja sekin, että töitä ehtii tehdä vielä monta vuosikymmentä. Jos tuon koulun suorittaisi kuten se on suunniteltu, menisi siihen aikaa viisi vuotta. Onko se vähän vai paljon, riippunee näkökulmasta.

Mutta nyt tuntuu siltä, että on mahtavaa aloittaa opiskelu. Tiedän olevani onnekas, sillä saan opiskella juuri sitä alaa, mistä olen unelmoinut. Ja ymmärtääkseni viimeisessä periodissa ei ole välttämättä ekana vuonna hirveästi ohjelmaa - huhti-toukokuuhan on Alpeilla sitä parasta hiihtoaikaa...