tiistai, 21. elokuu 2007
Uneliasta
Pahinta tässä on tietysti havahtuminen vaikkapa puhelimen tärinään. Syke nousee 150 paikkeille saman tien, luulee että on jostakin ratkaisevasti myöhässä ja että nyt kaikki kusahtaa. Ja kyse onkin vain puhelimesta. Eihän tämä haittaisi, jos näin tapahtuisi vain silloin tällöin, mutta lähes päivittäin en usko, että säikkyily tekee hyvää sydämelle.
En ole koskaan pitänyt ihmisistä, jotka puhuvat vain menneistä tai jostakin suuresta kokemuksesta, johon vertaavat kaikkea. Kesän mittaan olen huomannut puhuvani suht paljon Sveitsistä ja hiihtohommista. Toisaalta hiihtokavereihin tulee pidettyä nykyisin paljonkin yhteyksiä, joten homma ei tavallaan katkea edes nyt kesän ajaksi. Mutta silti joskus tuntuu, että viittaan paljon alppitouhuihin. Ehkä on pakko antautua ja myöntää, että hiihtohommat ovat sydämen asia, osa allekirjoittaneen elämää.
Oikeastaan yllätyin kun jonakin työpäivänä aloin laskea, että hiihtohommat pyörähtävät käyntiin jo muutaman kuukauden kuluttua. Kesä on mennyt nopeasti, eikä se edes haittaa. Kuten olen muistaakseni usein sanonut, pidän syksyn kirpeydestä. Viime päivinä Lappeenrannassakin on ollut kevyttä viileyttä ilmassa. Nautin fiiliksestä.
Elävän elämän ja kommenttilaatikoiden lukijapalautteen mukaan blogissa on liian vähän hiihtoasioita. Ensi kausi alkaa hiljalleen hahmottua. Varmaa on tällä hetkellä ainoastaan lähtö Intiaan tammikuun alussa. Ajatuksissa on viihtyä sillä suunnalla noin kaksi kuukautta, vähintään puolitoista.
Viime keväänä tuleva kevät oli selvä. Niksi kutsui kovasti, mutta nyt taitaa käydä niin, ettei sen kutsuun voi täysipainoisesti vastata. Verbier vaikuttaa tällä hetkellä vahvalta vaihtoehdolta, vaikka mäet ovatkin mitä ovat. Toisaalta sieltä olisi mahdollista saada todella makea kausikämppä ja mikä ehkä olennaisinta, keikkaduunia. Muuten voi talvi jäädä ikävän lyhyeksi. Toisaalta nyt syksyllä työajat säännöllistyvät, joten ekstraduunit voisivat mahtua kuvioihin. Saapa nähdä.
Kommentit