Joskus 15-vuotiaana huomasin lehdessä ilmoituksen, jossa kerrottiin Helsinki City puolimaratonista. En ollut aiemmin oikeastaan juossut tai lenkkeillyt sen enempää kuin jalkapallon harjoitteluun kuului.

Nyt kun ajattelen, niin siitä taisi lähteä se rajojen kokeilu, jota olen myöhemminkin tehnyt.

En ikinä jaksanut harjoitella täydelle maratonille, joten noista puolikkaista muistuttaa jossakin laatikossa viisi mitalia. Paras aikani taisi olla jossakin 1.45 paikkeilla, joten mistään huimista suorituksista ei voida puhua.

Mutta jo silloin mietimme kanssajuoksijoiden kanssa maratoonareiden vauhtia. Sehän on aivan järjetöntä menoa.
Tänään Göteborgissa miehet tullevat maaliin kutakuinkin kahdessa tunnissa ja 15 minuutissa. Toisin sanoen kilometrivauhti on koko ajan noin 3 minuuttia ja 10 sekuntia. Cooperin testissä miehet juoksisivat noin 3900, mutta suoritus kestää 12 minuutin sijaan päälle kaksi tuntia.

Göteborgissa katsojia näyttäisi olevan paikalla reilusti. Kannustus auttaa kyllä huomattavasti jaksamaan, vaikkeivat juoksijat tuossa hirveästi tsemppaajilleen vilkutakaan.

Kilpamaraton on ehkä hieman järjetön laji. Yleensä ratkaisut tapahtuvat viimeisen kymmenen kilometrin aikana. Eikös silloin kannattaisi ihan vain kilpailuiden aikataulun tiivistämisen juosta 10 kilometrin maraton?
(Näiden puheiden jälkeen voittoaika on varmaankin 2.30 ja ratkaisu tulee jo ennen puoliväliä.)