Vapaalasketteluun kuuluu paljon muutakin kuin pelkkää hiihtämistä. Yksi tärkeimmistä oheisvälineistä hiihtohommissa on laskukaverit. Ihan jo turvallisuusnäkökohtana, mutta myös kahvilassaistumisseurana.

Toinen päivä Gravessa alkoi lupaavasti. Pieni sininen pala taivasta taisteli sinnikkäästi paikastaan paksun pilviverhon puristuksessa. Taistelu oli hävitty jo ensimmäisellä etapilla, kun päivän metsähiihdon sai todeta menetetyksi: vettä ropisi melkein 2 000 metrissä. Ylöspäin, sanoi hiihtäjä sinkissä.

1372290.jpg
Väliaseman ilmoitustaululla.

Kuten edellisessä postauksessa totesin, Graven hissien toiminta”varmuus” on aivan omaa luokkaansa. Niinpä keikuimme hissukseen kohti gondolin yläasemaa, vaikka vinkka heiluttelikin koppiamme tuon tuosta.

Hissirakennuksesta ei meinannut päästä ulos, koska tuulenpuuskat olivat niin voimakkaita. Sukset piti asetella tarkasti maahan, jotta ne eivät lähtisi lennolle. Oli aika siistiä.

Hiihtäminen oli mukavaa. Tuulen pakkaama lumikerros oli niin paksu, etteivät käännökset menneet siitä läpi. Toisaalta näkyvyys oli taas lähellä nollaa, joten tuntumahiihtotreeniä tuli taas ihan riittävästi. Suuntasimme kahville.

1372288.jpg
Ne kuuluisat hissit. Tulivat sarjassa, menivät sarjassa. Kivat värit.

Väliaseman kahvilassa edulliset annokset vetivät puoleensa, joten istuimme ruoan ja juomien kanssa paikoillamme reilut pari tuntia. Mikäs siinä oli lämpimässä jutellessa, kun ulkona pauhasi hillitön myrsky.

1372283.jpg
Timo ja sinkki.

1372286.jpg
Kamera, kahvila ja paljon aikaa. Tietäähän sen mitä siitä seuraa.

1372287.jpg
Sakke mietti kahvin ja maitovaahdon oikeaa sekoitussuhdetta.

Ruokalevon jälkeen loppuseurue lähti uudelle kierrokselle toppiin. Jäin pitämään kahvilaa pystyssä.
Parin tunnin päästä kyllästyin kahvilan interiöörin valokuvaamiseen ja lähdin ulos odottelemaan. Lisäksi kahvilan omistaja siivoili lattiaa sen verran tehokkaan oloisena, että rafla oli menossa kiinni. Kello oli sentään jo neljä, Verbierissä häppärit käynnissä.

Olin jättänyt sukset ulos lumivallia vasten. Muutamassa tunnissa ne olivat jäätyneet kiinni, joten lankut piti repiä irti. Olisin ottanut kuvan, mutta olin niin jäässä jo valmiiksi, etten viitsinyt uhrautua. Lopulta vuorenvalloittajat tulivat sinkistä näköpiiriin. Hissinousu oli kestänyt vaatimattomat 1h 15 minuuttia. Alas pääsi nopeammin.

Nopean afterin jälkeen pistimme kamat kasaan ja jätimme Graven taaksemme.

1372292.jpg
Siinä näkyy koko la Grave. Vähän pienemmässä kuosissa kuin Verbier.

Niin, Grave. Kylästä jäi hyvä fiilis. Pieni, rauhallinen, edullinen, miellyttävä, isoa vuorta, hyviä mäkiä, chilliä menoa ja sopivan hidas hissi. Miinusta? Ööh... ei ole uimahallia ja lähin iso kauppa on kaukana.