Vapaalasketteluun kuuluu paljon
muutakin kuin pelkkää hiihtämistä. Yksi
tärkeimmistä oheisvälineistä hiihtohommissa on
laskukaverit. Ihan jo turvallisuusnäkökohtana, mutta myös
kahvilassaistumisseurana.
Toinen päivä Gravessa
alkoi lupaavasti. Pieni sininen pala taivasta taisteli sinnikkäästi
paikastaan paksun pilviverhon puristuksessa. Taistelu oli hävitty
jo ensimmäisellä etapilla, kun päivän
metsähiihdon sai todeta menetetyksi: vettä ropisi melkein 2
000 metrissä. Ylöspäin, sanoi hiihtäjä
sinkissä.
Väliaseman ilmoitustaululla.
Kuten edellisessä postauksessa totesin,
Graven hissien toiminta”varmuus” on aivan omaa luokkaansa. Niinpä
keikuimme hissukseen kohti gondolin yläasemaa, vaikka vinkka
heiluttelikin koppiamme tuon tuosta.
Hissirakennuksesta ei
meinannut päästä ulos, koska tuulenpuuskat olivat niin
voimakkaita. Sukset piti asetella tarkasti maahan, jotta ne eivät
lähtisi lennolle. Oli aika siistiä.
Hiihtäminen
oli mukavaa. Tuulen pakkaama lumikerros oli niin paksu, etteivät
käännökset menneet siitä läpi. Toisaalta
näkyvyys oli taas lähellä nollaa, joten
tuntumahiihtotreeniä tuli taas ihan riittävästi.
Suuntasimme kahville.
Ne kuuluisat hissit. Tulivat sarjassa, menivät sarjassa. Kivat värit.
Väliaseman kahvilassa edulliset
annokset vetivät puoleensa, joten istuimme ruoan ja juomien
kanssa paikoillamme reilut pari tuntia. Mikäs siinä oli
lämpimässä jutellessa, kun ulkona pauhasi hillitön
myrsky.
Timo ja sinkki.
Kamera, kahvila ja paljon aikaa. Tietäähän sen mitä siitä seuraa.
Sakke mietti kahvin ja maitovaahdon oikeaa sekoitussuhdetta.
Ruokalevon jälkeen loppuseurue lähti uudelle
kierrokselle toppiin. Jäin pitämään kahvilaa
pystyssä.
Parin tunnin päästä kyllästyin
kahvilan interiöörin valokuvaamiseen ja lähdin ulos
odottelemaan. Lisäksi kahvilan omistaja siivoili lattiaa sen
verran tehokkaan oloisena, että rafla oli menossa kiinni. Kello
oli sentään jo neljä, Verbierissä häppärit
käynnissä.
Olin jättänyt sukset ulos
lumivallia vasten. Muutamassa tunnissa ne olivat jäätyneet
kiinni, joten lankut piti repiä irti. Olisin ottanut kuvan,
mutta olin niin jäässä jo valmiiksi, etten viitsinyt
uhrautua. Lopulta vuorenvalloittajat tulivat sinkistä
näköpiiriin. Hissinousu oli kestänyt vaatimattomat 1h
15 minuuttia. Alas pääsi nopeammin.
Nopean afterin
jälkeen pistimme kamat kasaan ja jätimme Graven taaksemme.
Siinä näkyy koko la Grave. Vähän pienemmässä kuosissa kuin Verbier.
Niin, Grave. Kylästä jäi hyvä fiilis. Pieni, rauhallinen, edullinen, miellyttävä, isoa vuorta, hyviä mäkiä, chilliä menoa ja sopivan hidas hissi. Miinusta? Ööh... ei ole uimahallia ja lähin iso kauppa on kaukana.
Kommentit