Taivas oli tänään pilvessä lähes koko päivän. Välillä aurinkoakin oli näkyvillä, mutta pääasiassa mentiin jatkuvasti pilvessä.

Kaverini tuli Suomesta käymään, joten lähdin hänen seurakseen rinnenäyttöön. Ei käynyt kateeksi oppaan duuni. Vaikutti mahtavalle hommalle selvittää asiakkaille seuraavaa laskureittiä, kun näkyvyyttä on vain joitakin kymmeniä metrejä. En itse ehkä jaksaisi.

Vaikka mitään ei tänään mäessä nähnytkään, oli päivässä jotakin positiivista. Keli on muuttunut nimittäin kylmemmäksi, tammikuiseksi. Alkuviikoksi on luvattu kohti keskiviikkoa sankkenevia lumisateita, eli hyvältä vaikuttaa.


Opas eli Miku pääsi rinnenäytön jälkeen vapaaksi, joten kokeilimme vastavalotuksia.

Ylläolevassa kuvassa ilmenee laskukuvaamisen perinteinen ongelma. Rajaus on onnistunut, tarkennus niin hyvin kuin pokkarilla voi ja valo näyttää hyvälle. Se ongelma on laskuasento. Itse en tunne telluilua, joten en osaa suoraan sanoa vikaa. Miku itse älähti jo nähtyään kuvan ruudulta, että asento on huono.

Mielestäni kuva on silti julkaisukelpoinen, ainakin tällaisella huippuvirallisella blogialustalla. Usein vain huomaa sen, että kuvissa keskitytään eniten laskijan asentoon. Toki sillä on merkitystä mallille itselleen sekä kuvalle muutenkin, koska pitäähän paketin olla kasassa. Johtuneeko sitten siitä, että katson kuvia vähän myös journalistisesta näkökulmasta, mutta mielestäni hieman epäonnistuneempikin asento menee läpi, jos muuten kuva näyttää kivalle ja tunnelma on hyvä.


Toinen hiihtokuvaamisen kirjoittamaton sääntö on/lienee (mistä minä tiedän varmaksi, en ole valokuvaaja), että kuvien pitää olla hillittömiä pyydashotteja tai massiivisista hypyistä. Miksei rinteestä saisi ottaa kuvaa?