Vuoden ensimmäinen viileä aamu yllättää aina.

Tänään ajatuksiini tunki väistämättä viime vuoden samainen ajankohta. Elokuun lopussa pakkailin jo tavaroita syksyn suurta Australian-seikkailua varten. Viikon päästä olisin jo reissussa. Tänään poljin pyörällä töihin, viima kohmetti sormia. En ihan hirveästi nauttinut. Ei sillä, että viime vuonna olisin nauttinut nilkan teloutumisesta. Suo siellä, vetelä missä vaan.

Samaisella yön sadekuurojen kosteuttamalla pyörätiellä alkoi vähän ehkä ahdistaa. Viikonlopun työputki, syksyn sniiduilu talven reissujen takia, talven reissujen kalleus, kämpän ulkolämpömittarin puute, huonon istuma-asennon ja -työn jumiuttama selkä, päivittäinen päänsärky, totta puhuen syksyllä odottavat koleat kelit. Sen lisäksi lukematon määrä muitakin asioita, joita vain aamuherätyksiin tottumaton ja niitä pyhästi inhoava mieli vain voi keksiä.

Mutta pian poistui ahdistus. Pari kuukautta ja kauden avaus Rukalla. Siitä pari kuukautta ja pelkäämään terroristeja Kashmiriin. Lisäksi ensi viikolla on vapaata, samoin työvuorot järkeistyvät, kun syyskuu alkaa. Olenkin jo kaivannut säännöllisiä työaikoja. Syksy 07, marraskuun harmaata pimeyttä odotellessa.