Havahduin kuvia tallentaessani siihen, että tänään on jo 7. päivä maaliskuuta. Ensimmäiset reilut kolme kuukautta on jo takana. Edessä olisi vielä vajaat kaksi kuukautta hiihdeltävää. Vielä tai enää, riippuu näkökulmasta.

Aikaisemmilla kausilla olen ollut tässä vaiheessa jo henkisesti valmistautunut siihen, että pian pitää ja saa lähteä Suomeen. Mistä lie johtuu, mutta nyt ei ole ollenkaan sellainen olo. Kyllähän täällä viihtyisi, vaikka pohjoisessa olisikin tekemistä. Osansa on varmasti sillä, että työt eivät ole vielä ehtineet pahemmin kypsyttää. Duunista on tullut vain osa arkea, aiemmin siinä on ehkä ollut jotakin hohtoa.

Alkukausi on sujunut hyvin. Lunta on ollut riittävästi, hiihto- ja välipäiviä on ollut ihan mukavassa suhteessa siihen nähden, että olen tehnyt paljon töitä. Laskeskelin, että laskupäiviä olisi takana vajaat kuusikymmentä. Eihän se hirveästi ole, mutta en ole parin tunnin rinnehinkkaussessioita juurikaan harrastanut. Eikä täällä lasketa. Vaikka sata olisikin kiva saada täyteen. Ehkä ensi kaudella, jos tekisi vähemmän töitä.

Maalis- ja huhtikuu on petollista aikaa. Aurinko paistaa lämpimästi, joten herkästi tulee tällaisia päivä, kun hengailee vain kavereiden kämpillä ja nauttii lämmöstä. Toisaalta, kyllä tämän kestää.


Igluprojekti voi tällä hetkellä hieman heikosti.

Pääsin alkuviikosta muuttamaan uuteen kämppään. Tuntuu mukavalle jättää omat tavarat kylpyhuoneeseen, istua ikkunallisessa olohuoneessa, nauttia siisteydestä, hiljaisuudesta, puhtaista astioista ja todellisesta omasta rauhasta. Toisinaan onni on myötä. Paitsi että netti puuttuu.


Nyt on oikea olohuone.