Mitä tapahtuu, kun yhdistetään vuoden huonoimmat ajokelit, keskieurooppalaisten hiihtoloma, vaihtopäivä eli lauantai, useimpien patonkien tottumattomuus lumisiin ajokeleihin sekä kahdeksan kilometrin serpentiinitie?

Peltivaurioita, alle kahdenkympin vauhtia, aikaa kulutettua kolme varttia ja yleistä säätöä.

Lunta on siis satanut ja satelee hiljalleen edelleen. Mukavaahan se on, kuten on moneen kertaan todettu ja ehkä joku tällaisen yhteyden huomannut, mutta tänään vähän kiroilutti. Toisinaan ihmetyttää keskieurooppalainen välinpitämättömyys: auto parkkeerataan tien sivuun, mutta lumiketjujen asennus suoritetaan puolessa välissä toista ajokaistaa. Usein tämä paikka löydetään ylä- tai alamäestä, mieluiten mutkan takaa.

Ettei jotain hyvääkin. Matkalla Zürichiin taivas aukesi, ja auringonpaiste vihreillä niityillä oli kuin Pikku Heidistä. Huimaa, miten tunnin ajomatkan päässä toisaalla ollaan lumimyrskyssä, toisaalla taas voisi melkein haistella kukkia shortsit jalassa.

Huomenna mäkeen.