Tämä viikko on ollut vauhdikkaan rento. Eniten hiihtopäivien vähyyteen vaikutti mardi gras-bileet, joita ennen ja jälkeen ovat voimat olleet aika finaalissa. Ei tässä iässä enää jaksa heilua.

Toisaalta kelit ovat olleet varsin mukavat. Aurinko on paistanut ja takana on pitkä pätkä hiihtoa, joten välillä on hyvä pitää lomaa arjesta eli hiihtämisestä. On ollut mukava olla vain ja tehdä vähän muita juttuja, kuten ottaa aurinkoa, hoitaa asioita, joita olen siirtänyt tärkeämmistä syistä tuonnemmaksi. Ehtiihän sitä.


Sami edustaa Chamonixin jengiä. Täällä ei ole näkynyt niitä 20 asteen pakkasia sitten ollenkaan.

Tänään perjantaina oli säätiedotuksen mukaan viimeinen selkeä päivä vähään aikaan, joten aamusta mäkeen.

Menimme Mont Fortin takamaastoihin katsomaan erästä kapeahkoa linjaa, josta saisi päästellä suorilla alas. Ylöspäin kiivetessämme aurinko paistoi mukavasti ja kaikki vaikutti hyvälle. Kun pääsimme kohteen eli kurun päälle, veti taivas pilveen. Lumi ei ollut mitenkään erikoista, mutta kova pinta toi lisää haastetta laskuun. Kivaa oli, enkä edes kaatunut.


Läskikympin Matti meni ensimmäisenä alas.

Kun pääsimme alas takaisin kohti rinteitä, alkoi aurinko taas paistaa.

Lähdin iltapäivällä yksin alas kohti kylää, joten kokeilin huvikseni panna musiikit korville ennen viimeistä laskua. Col de Mines eli perusoffarireitti oli vähän jäinen, mutta Rammsteinin pauhu korvissa sai aikaan yllättävän hienon fiiliksen. Tavallisesti kuuntelen musiikkia mieluummin lumen rahinaa, mutta nyt rokki toimi erittäin hyvin. Ihan kuin olisi laskuleffassa laskenut.

Illalla kokkasin perinteistä pekkapastaa. Mr. Ylitalon ohjeiden mukaisesti laitoin pastan sekaan paljon kermaa, kananmunaa, pekonia, herkkusieniä ja juustoa. Aika jytyä kamaa, sellaista kuin hyvän laskupäivän jälkeen pitääkin syödä.